Soiden ennallistaminen ja pienvesien kunnostus

Kysymysmerkki 400
21.3.2018
Hydrologia-LIFE

EU:n rahoittamassa Hydrologia-LIFE -hankkeessa on autettu uhanalaistunutta suo- ja vesiluontoa ennallistamalla soita ja kunnostamalla puroja ja lintuvesiä yli sadassa kohteessa Natura-alueilla vuosina 2017-2013.

Hanketta koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Kumppaneita ovat Luonnonvarakeskus, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskukset, Suomen Metsäkeskus, Tapio Oy, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto ja Metsähallitus Metsätalous Oy.


Hankkeen tavoitteet:

Hydrologia-Life-hanke (1.8.2017–31.12.2023) on turvannut viime vuosikymmeninä voimakkaasti uhanalaistunutta suo- ja vesiluontoa etenkin ojia tukkimalla, puroja ja umpeen kasvavia arvokkaita lintujärviä kunnostamalla sekä hankkimalla arvokkaita soita suojeluun.

Hanke on kehittänyt myös uusia kustannustehokkaita menetelmiä talousmetsien hoidon ja ennallistamistoimien yhteensovittamiseksi.

Hankkeessa on selvitetty soiden ennallistamisen ja pienvesien kunnostuksen sosioekonomisia ja aluetaloudellisia vaikutuksia sekä kansalaisten mielipiteitä soiden ennallistamisesta, pienvesien kunnostuksesta sekä ennallistamisen virkistys- ja matkailuvaikutuksista. Lisäksi on kartoitettu ennallistamisen aluetaloudellisia vaikutuksia.

Tämä Otakantaa-kysely kartoittaa kansalaisten mielipiteitä soiden ennallistamista ja pienvesien kunnostusta kohtaan. Vastaava kysely tehtiin ensimmäisen kerran hankkeen alussa maaliskuussa 2018. Kyselyn laatija on Luonnonvarakeskus.


Hydrologia-hankkeen perustiedot:

• EU:n LIFE luonto -rahaston hanke, keskeisenä tavoitteena Natura 2000-alueiden luontoarvojen turvaaminen

• budjetti 8,874 milj. €, josta 60% EU-rahoitusta

• hankevetäjä Metsähallitus, Luontopalvelut

• kumppanit Pohjois-Savon ja Keski-Suomen ELY-keskukset, Suomen Metsäkeskus, Tapio Oy, Luonnonvarakeskus, Jyväskylän

yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto, Metsähallitus Metsätalous Oy

• kesto 1.8.2017–31.12.2023

• 103 kohdetta eri puolilla Suomea

• toimenpiteinä mm. 95 suon ennallistaminen (n. 5000 ha), 34 km purojen ennallistamista, 14 järven vedenpinnan nosto, 2

arvokkaan suojelualueen hankinta, laajat toimenpideseurannat sekä viestintävälineiden kehittäminen

Verkkosivut: www.metsa.fi/hydrologialife


Perustiedot

Julkaistu: 21.3.2018

Omistajat:
Aiheet:
#ympäristö ja luonto
Kunnat:

Liitteet

Ei liitteitä
Ilmianna