No eipä ole tarvinnut neuvoa.
Henkilökohtaisuus ja se että heillä on aikaa keskustella vaihtoehsousta.
Ei ole kuulunut....
Hyvää mahdollisuus testailla tuotteita, vaikka lisääkin kaivataan. ”Huonoa” asiaan oikeasti tutustuminen ja yhdessä tekeminen.
ohjauksen ja neuvonnan olen aikanaan saanut täysissä, en sen jälkeen
En ole saanut neuvontaa hthenkilökunnalta
Neuvonta ja ohjaus hyvin vähäistä.
En ole sellaista tarvinnut. Saan tarvitsemani tiedon hoitopaikastani.
Aina ei ole jakelussa ammattitaitoista henkilöä. Diabeteshoitajan ollessa kipeä tai lomalla, jakelia voi olla kukatahansa terkkarista.
Ymmärrän että ihan rajatonta määrää ei libren sensoreita yhdelle asiakkaalle voida antaa, mutta vähän tylyä sanoa että jos sensori irtoaa ennen aikojaan, niin mittaa sormenpäästä, mutta mittausliuskoja ei olla annettu.