Asiantuntijoita ja lapsille suunnatuissa palveluissa työskenteleviä (psykologit, lääkärit, sairaanhoitajat…) kuultava ja näkemykset otettava huomioon

Lainsäädäntöön tarvitaan tukea lastensuojelu puolelle!! Nyt ymmärtääkseni laki on liian lepsu ja tulkinnanvarainen että esimerkiksi lastensuojelulaitoksissa ei voida asettaa asukkaiden kovasti tarvitsemia ja turvaa tuovia rajoja. Esim nuoret voivat katsoa kännykkää läpi yöt ja nukkua päivät kun valtuutta ei ole ottaa kännykkää pois ja patistaa ylös sängystä.

Puututtava yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja siihen, että rahasta on tullut jumala. Kaikkia ei voida terapoida erikseen.

Yhdenmukaistetaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lainsäädäntö tuoden myös kouluterveydenhuollolle hoidollisen vastuun (myös mielenterveydenhäiriöiden osalta) sekä huomioidaan ao. muutos opiskeluhuoltopalveluiden resursoinnissa. Vahvistetaan perheiden ja vanhemmuuden varhaista tukea (esim. poistamalla sosiaalihuoltolaista lapsiperheiden perhetyön kohdalta viittaus sen kohdentamisesta erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille perheineen). Vahvistetaan lakimuutosten toimeenpanon tukea siten, että tehdyt muutokset aidosti myös siirtyvät käytäntöön.

Markkinointi suunnattu nuorille, pohditaan miten nuoret tavoitetaan

On tärkeää muistaa, että köyhyys on yksi suurimmista uhista lasten, nuorten ja perheiden mielen hyvinvonnille. Köyhyyden aiheuttamaa psykososiaalista stressiä ei voi hoitaa psykoterapialla.
Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota sekä MT-palvelujen laatuun kuin määrään. Psykososiaalisen hoidon tulee perustua tieteelliseen psykologiseen näyttöön ja ammattilaisilla tulee olla vahvaa psykologista osaamista. Muuten palveluihin investoidut rahat eivät tuota tulosta.

Nuorisotyön läsnäolo kouluissa on mahdottoman tärkeää!!!!!

Opettajan koulutukseen erityisopettajan koulutuksen tietoja ja taitoja. Ja järkeä lainsäädäntöön, opettajan ja koulun mahdollisuuksiin ohjata ja puuttua heti kun tarvetta ilmenee,ilman pelkoa ettävanhemmat tulevat lankoja pitkin. Usein juuri ne samat vanhemnat tarvitaisivat itse apua. LOPUKSI TÄRKEÄÄ ASIAA. Kyselkää ammattikasvattajilta ja alan asiantuntijoilta neuvoa lainsäädäntöön. Lainlaatijankin pitäisi tuntea arjen käytännön työ. Pitäisi jalkautua vaikka muutamaksi kuukaudeksi ihan normaaliin työhön. Pitäisi nähdä todellisuus arjessa, EI VAALEAPUNAISTEN SILMÄLASIEN LÄPI, EI NORSUNLUUTORNIIN NÄY KOVIN TODELLISTA ARKEA.

Lainsäätäjän tulisi nykyistä paremmin tunnistaa että hyvin laajalla alueella julkisella sektorilla tehtävät päätökset heijastuvat kansalaisten arkeen ja ne synnyttävät samalla vaikutuksia terveyteen yleisesti ja mielenterveyteen erityisesti. Nämä vaikutukset eivät tule välittömästi näkyviin vaan ryöpsähtävät silmillemme kypsyttyään kenties vuosikymmenen ajan. Ja niitä vaikutuksia ei synnytetä pelkästään sos-ter-sektorin päätöksillä, vaan ihan kaikilla alueilla: rakentamisessa, liikenteessä, finanssialalla, ICT:ssä. Olisi perin toivottavaa että päätösten mielenterveysvaikutusten arviointi otettaisiin tärkeäksi osaksi julkista vallankäyttöä samaan tapaan kuin nyt arvioidaan ennalta mm. päätösten ympäristövaikutuksia.

Jos ei jokaiseen kouluun saada omaa mielenterveyden ammattilaista, tulisi kunnista löytyä jokaisen nuoren tiedossa oleva, tuttu mielenterveyspiste, joka olisi rento, helposti lähestyttävä paikka, josta saisi keskusteluapua jonottamalla, ilman ajanvarausta. Mallia voisi ottaa Ohjaamoista, jotka ovat hyvä konsepti ja siitä voisi jatkokehittää uutta mielenterveyspalvelujen suuntaan. Näissä paikoissa voisi hyödyntää lyhytterapian menetelmiä, joista nuoret saisivat nopeasti apua.