Päättäjien ja valtaa käyttävien tulee kiinnittää huomiota siihen tapaan, jolla puhuvat erilaisista ihmisistä - Ehdoton ei kaikenlaiselle vihapuheelle. Kuuntelemisen ja kuulemisen taitovalmennus.
On otettava huomioon, että kaikki mielenterveysongelmista kärsivät eivät pysty tai jaksa tehdä itsenäisesti päätöksiä hoidostaan. Vaikeasti masentuneella ei välttämättä riitä voimavarat esim. psykoterapeuttien vertailuun, minkä takia päätöksentekoa ei voida sysätä heidän harteilleen. Lainsäädäntöön tulee lisätä myös keinoja, joilla vaikeimmin psyykkisesti sairaat, jotka ovat vaarallisia itselleen tai muille, voidaan laittaa tahdonvastaiseen hoitoon helpommin. Myös osastopaikkoja tulisi lisätä, eikä jättää vaikeimmin sairaita oman onnensa nojaan. Päihdeongelmaisille pitää taata hoitoon pääsy, vaikka heillä olisi samanaikaisesti psyykkisiän ongelmia.
On käsittämätöntä, ettei viimeisen 30 vuoden aikana ole onnistuttu kuromaan umpeen valtavaa hoitovajetta verrattuna somaattiseen hoitoon. Erityisesti avohoito on retuperällä, sairaalapaikkojen alasajosta syntyneet säästöt on kuntien päätöksellä ohjattu jonnekin muualle. Tarvitaan koulutusta ja rahaa. Sijoitus on taatusti kannattava.
Nostamalla mielenterveysongelmat samalle viivalle kuin vaikka reuma. Sairaus sairauksien joukossa, vaatii jatkuvaa seurantaa ja hoitoon paneutumista.
Kaikille samat oikeudet ja palveluiden piiriin pääsy helpommaksi, eikä vasta itsemurhayritysten jälkeen.
Työ/opiskelu elämä voisi olla monimuotoisempaa. Eri elämäntilanteissa joustavuus sen suhteen paljonko työaika on. Matalan kynnyksen neuvonta ja ohjauspalveluita, terapiatakuu ja mahdolllisuus saada tukea myös omavastuuosuuksiin tarvittaessa. Taloudellisen turvallisuuden takaaminen. Jos kuntoutustuki hylätään viiveellä tulisi ainakin odotusajalta saada se ja suora ohjaus "perustulolle" ilman kikkailuja työttömyyspäivärahoihin eityökykyisenätyönhakijana. NÄmä tuo toipumisrauhaa kun stressi (joka lisää oireita) poistuu taloudellisista asioista.
"Normaalin" kirjosta pitäisi puhua laajempana kuin nykyisin. Esimerkiksi stigman lyöminen ahdistuksesta/masennuksesta kärsineeseen loppuelämäksi esim työelämässä johtaa avun hakemisen välttelyyn. Mielenterveyshäiriöiden pitäisi näyttäytyä yhtä normaalina osana elämää kuin flunssien sairastelu. Aina kyse ei ole yksilöstä vaan vinoutuneesta sosiaalisesta ympäristöstä ja sen toimintamalleista, mikä tuntuu olevan yleisempää tänä päivänä esimerkiksi ylikuormittuneissa työyhteisöissä. Yksilön vastuusta on tehty liian suuri näissä asioissa.
Työ stigman poistamiseksi, syrjinnän kieltäminen opiskelupaikan, työn ja vakuutuksen saamisessa mielenterveyteen liittyvistä syistä
Yhteiskunnassa mielenterveyspalveluihin hakeutumisesta pitäisi poistaa se leimautumisen pelko.
Ihmisellä on oikeus voida hyvin. Hoitoon pääsyn täytyy nopeutua ja sen saavuttamiseksi on lisättävä selkeää tiedonkulkua, miten hoitoon hakeudutaan, missä tilanteessa ja tieto siitä, että hoitoon on ylipäätään mahdollista päästä. Nykyisellään tämä ei toteudu juuri miltään osin ainakaan Helsingissä.