Annetaan jokaiselle kansalaiselle mielenterveyspalveluseteleitä, joilla hän voi hankkia hyvinvointiaan tukevia palveluita. Koulutetaan lisää lyhytterapeutteja, joilla on kyky voimavarakeskeisesti ohjata myös lyhyitä (5-20 kertaa) prosesseja. Siten annetaan mahdollisuus hakeutua mielenterveyspalvelun piiriin heti, kun tulee pienempiäkin ongelmia, eikä jäädä odottamaan, että ongelmat kasaantuvat suuriksi ryppäiksi.

Pitää myös huomioida se, että kaikilla ei ole kykyä/taitoa/ymmärrystä “määritellä itse asioitaan”. Silloin tarvitaan vahvaa osaamista, jotta myös he saavat tarvitsemansa palvelut ja että heidät osataan ohjata oikeanlaisten palveluiden piiriin. Ja tietenkin myös tässä: riittävästi henkilökuntaa ja riittävästi esim. hoitopaikkoja.

Tukipalvelujen ja -verkostojen näkyvyyden kasvatus, jotta ihmiset ovat tietoisia, minkälaisia palveluja heillä on todella saatavilla. Lähetteettömien palveluiden lisääminen, jotta kynnys palveluun laskee. Keskustelu- ja terapiapalveluiden mahdollistaminen myös esim. päihdeongelmaisille. Suurimpia ongelmia palveluissa tällä hetkellä on että asiakas ei koe että häntä otetaan vakavasti tai että häntä kuunnellaan. Henkisen kriisin äärellä ihmiselle tärkeintä on tuki ja kuuntelu, että mieltä painavaa asiaa voi prosessoida ääneen jonkun kanssa.

Todentotta, suomessa ei ole otettu mielenterveyttä riittävän vakavasti ja lopputuloksena mielenterveysongelmaisten kärkimaa. Mielenterveyspalveluita on vaikea saada, ja se on yleiseltä tiedolta piilossa. Yleistä tietoa pitäisi lisätä mielenterveydestä ja mielenterveyspalveluista. Mielenterveysneuvontaa tulisi järjestää ja palvelut tuoda saataville.

Hoitoon hakeutumisen kynnyksen madaltaminen entisestään, mielenterveysongelmien ja asioiden normalisointi.

Mielenterveysongelmiin liittyvän stigman purkaminen. Mielenterveyspalvelujen tulisi myös olla paremmin saatavilla ihan kaikille, ja ennaltaehkäisyyn tulisi panostaa enemmän.

Suurin yksittäinen mielenterveydellisten oikeuksien toteutumisen kannalta merkittävä tekijä on ihmisten toimeentulon turvaaminen ja elämän yleisen epävarmuuden tunteen vähentäminen mahdollisimman tehokkaasti. Tämä voidaan saavuttaa monella tavoin, mutta yksi parhaista tavoista olisi jonkinlaisen perustulomallin käyttöönotto.

Mielenterveyteen liittyvää stigmaa täytyy vähentää esimerkiksi puhumalla asioista enemmän. Mielenterveyspalveluiden asiakkaat täytyisi kohdata yksilöinä, eikä diagnooseina, mitä edistäisi esimerkiksi säännöllinen kokemuskouluttajiin pohjautuva ammattitaidon syventäminen. Kelan mielemterveyskuntoutujille suunnattujen tukien hakemiseen pitäisi olla tarjolla apua ja tukea, sillä se on uuvuttava prosessi, jossa terveenkin ihmisen stressinsietokykyä koetellaan, mielenterveyskuntoutujalle omien oikeuksien puolustaminen voi olla vielä työläämpää. Samasta syystä potilasasiamiehen kaltaisia palveluita tarvittaisiin mielenterveyspalveluiden rinnalle enemmän ja matalalla kynnyksellä, sillä mielenterveyspalveluissa tapahtuu valitettavan paljon huonoja kohtaamisia. Psykiatristen hoitolaitosten tilannetta erityisesti lasten ja nuorten laitosten suhteen tulisi valvoa paljon tarkemmin. Myös asiakkaita tulisi kuulla. Kaikkien asioiden suhteen epätyytyväisen asiakkaan ääni täytyy kuulla, sillä mielenterveyteen liittyvä diagnoosi ei tarkoita, etteikö asiakkaan kokema huono tai epäoikeudenmukainen kohtelu olisi totta.

Kunnalliset avoimet mielenterveyspalvelut ovat hyvä pohja, jolle on hyvä rakentaa jokaiselle omannäköistään tukea arkeen. Palveluja pitää kehittää ja kaikilla on oltava oikeus hoitoon, mutta myös ennalta ehkäiseviin palveluihin.

Yhteiskunnallinen asennemuutos mielenterveyshäiriöiden suhteen, stigman vähentäminen. En osaa sanoa, miten siinä parhaiten onnistuttaisiin.