• Eivät. Aukioloajat ovat minimaaliset ja liian lyhyet. Työssäkäyvät eivät pääse paikalle muutaman tunnin aukioloaikojen perusteella. Henkilökohtaista palvelua on todella hankala saada.
    Pankin sivut ovat liian sekavat käyttää, mikäli kyseessä on iäkäs ihminen.

  • Kyllä Liian harvoin auki.

  • Ei ole, jonottaa saa pitkään.

  • Ei

  • ei

  • Ei ole. Saatavuudessa ei oteta huomioon erityisryhmiä lainkaan. Konttorithan ei ole auki kuin tunnin päivässä pari kertaa viikossa. Jos kaikki sähköistetään, niin sitten se pitää tehdä niin, että kaikilla on mahdollisuus asioida sähköisesti. Ja sehän ei ole missään tapauksessa mahdollista. Eli aukioloaikoja ei voi rajoittaa määräänsä enempää, mitä jo nyt on tehty. Myöskin jos halutaan, että kaikki asiointi tapahtuu etänä, niin sitten pitää myös olla niitä puhelinpalvelijoita enemmän. Kenelläkään ei nykypäivänä ole aikaa jonotella puhelimessa jostain pankkiasioista.

  • Eivät ole. Asiakaspalveluihin pääseminen esim puhelimitse kestää aivan liian kauan. Takaisinsoitot saattavat mennä seuraavalle päivälle.

  • Ei todellakaan ole.

  • Ei ole. Pankkitili on perusasia joka pitää olla jokaisella kansalaisella. Pankit toimivat melkein viranomaisia, itse asiassa.....

  • eivät kaikille

    • «
    • …
    • 101
    • 102
    • 103
    • 104
    • 105
    • 106
    • 107
    • 108
    • 109
    • 110
    • 111
    • …
    • »