• Kehitys näyttää nykyisellään hyvin huolestuttavalta. Käteisen käytön rajoittamispyrkimykset ovat kansakunnalle vaarallisia ja haitallisia. Sähkökatkosten yms häiriöiden, puhumattakaan muista vakavemmista kriiseistä, yhteydessä ja aikana on käteinen raha ainoa toimiva maksuväline. Sen puuttuminen merkitsee paluutaa lähes kivikaudelle.

  • ..

  • Käteismaksu pitää olla mahdollista kaikkialla.

  • Käteisen mahdollisuus pitää turvata ja säilyttää.

  • Me varauduimme talven mittaan sähkökatkoksiin, jolloin odotettavissa oli myös että pankkien automaateista ei saa rahaa eikä kassat toimi ja ainoa maksukeino on käteinen. Martat neuvoivat varaamaan käteistä sen verran että muutaman päivän pärjää. Tällaisia kriisiaikoja ei kannata odotella mutta on viisautta ottaa huomioon että aina tarvitaan käteistä rahaa ja paikkoja mistä sitä saa.

  • Käteinen on säilytettävä.

  • Käteismahdollisuus tulisi säilyttää jatkossakin.

  • Käteisen saatavuuden täytyy pysyy mahdollisena jatkossakin. Käteisen käyttö on vapaampaa kuin esimerkiksi vaikka digiraha. Jokaisella on oikeus ja vapaus käyttää käteistä ilman, että täytyy perustella että miksi.

  • On paljon ihmisiä, jotka käyttävät käteistä säännöllisesti ja käteinen luo myös omalta osaltaan turvaa - verrattuna yhteiskuntaan, jossa mahdollistetaan pelkkä elektroninen maksaminen- sellaiseen yhteiskuntaan meidän EI TULE mennä. Käteisestä ei tule luopua koskaan vaihtoehtoisena maksutapana, vaikka rinnalla olisikin runsaasti muita maksutapoja, kuten elektronisen maksamisen muodot. Käteisen käyttäminen maksuvälineenä on turvattava jatkossakin lainsäädännöllä.

  • En osaa varmaksi sanoa. Käteinen ja käteispalvelut kuitenkin tulisi säilyttää ehdottomasti.

    • «
    • …
    • 110
    • 111
    • 112
    • 113
    • 114
    • 115
    • 116
    • 117
    • 118
    • 119
    • 120
    • …
    • »