Toivon, että käteistä jatkossakin voi käyttää, vaikka trendi onkin päinvastainen. Jos haluaa luopua käteisestä, sen pitäisi perustua kuluttajan omaan valintaan.
Käteisen käyttö on turvattava lailla.
Taitaa olla vähenemään päin, mutta lainsäädännöllä pitäisi velvoittaa kaikki tahot sitä vastaanottamaan. Sen käyttö on kuitenkin nykyään vähäistä, joten on vaikea keksiä hyviä syitä miksi näin ei voitaisi tehdä.
Käteinen täytyy pitää valuuttana, vaikka sitten valtion toimesta, jos pankeilla ei mielenkiintoa ole.
Toivottavasti käteisen käyttö ja käytettävyys lisääntyy. Valitettavasti suunta näyttää olevan väärä.
vähenee
Eri pikku tapahtumat tarvitsevat käteistä
Käteinen on säilytettävä maksuvälineenä ihan jo hmisten perusturvallisuuden vuoksi.
Käteinen turvaa toimeentuloa. Jos jostain syystä ei voi maksaa pankki tai luottokortilla.
Käteismaksu tulee sallia jokaisessa paikassa.