Käteisen rahan käyttäminen on vähentymässä, mutta jokaisen tulisi itse saada päättää maksutavastaan.
Käteistä yritetään poistaa kokonaan mikä on suuri virhe. Käteisen käyttö tulee kirjata lakiin kansalaisen perusoikeutena.
Pakkovastasnotto rahalle. Vastaanottaja ei saa päättää rahan "muotoa".
en osaa sanoa
Käteistä pitää olla ja voida käyttää.
Lain avulla.
Pankimaksujen poistaminen käteismaksujen käsittelystä.
Tämän hetkinen suunta -käteisvapaayhteiskunta, on huolestuttava. Elektronisia maksutapoja pidetään turvallisempana mutta sielläkin on omat sudenkuoppansa. Käteistä tulisi vastaanottaa kaikkialla. Sen käyttö on hallitumpaa versus elektroninen maksaminen kun konkreettisesti näkee olemassa olevan rahan. Lisäksi lasten on helpompi oppia taloudesta ja rahankäytöstä. Käteinen on perusturva mitä ei lompakosta viedä järjestelmähöiriöillä tai nappia painamalla. Hyväksyttävänä maksuvälineenä se tulisi aina olla turvattu ja tämän vuoksi palvelumaksua käteisen käyttöön tulisi pienentää ja/tai poistaa kokonaan. Tämänlisäksi käteisen käyttöön tulisi kannustaa ja yritysten pitäisi esimerkiksi tehdä selvitys siitä miksi haluavat käteisvapaaksi jolloin päätöstä ei voisi tehdä vain sormia napsauttamalla.
Käteinen on meidän turva
Jarrutetaan digitalisoitimista ja valvontayhteiskuntaa.