Pitkäjänteisestä työssä, jossa on vahva suvaitseva ja eteenpäin katsova arvopohja. Voittoatavoittelematon toiminta suunnattuna tekoihin ja toimintaan, osaava asiantuntija-henkilökunta ja sitoutuneiden vapaaehtoisten työ.
Avoimessa ja dynaamisessa
Voi tavata muita ilman, että se lähteminen maksaisi aina maltaita. Voi auttaa muita vaikka vain verkossa jos itse ei pääse paikalle. Vielä parempi jos siitä maksettaisiin valtion toimesta palkkaa. Työttömyyteen olisi isokin vaikutus.
Sellaisessa, jossa apu suunnataan periaatteella "heikoimmalle ensin". Kymmenen vuotta järjestelmien ja järjestöjen sosiaalisia tukimuotoja, niiden jako- ja toimintaperiaatteita seuranneena olen huomannut, että tuki järjestyy vahvimmille: niille joilla on valtaa (tietoa, korkea sosioekonominen asema, lakipykälien tuntemusta, hyvä veli-tai sisar -verkosto). Järjestöt saavat toimintaansa rahaa esim. STEA:lta mutta kukaan ei valvo, mihin raha käytetään. Tapahtuu sellaista, että varat käytetään muutaman "hyvän tyypin" tukemiseen. Haluaisin olla mukana järjestössä, jossa ei ole sisäpiiriä vaan toimitaan tasa-arvoisesti, systemaattisesti ja avoimesti, mutta niin että heikoin saa suurimman tuen, eikä vahvin!
Ratkaisujen kehittäjänä senioreiden digiloikan varmistamisessa.
SO. Sadat eri vapaehtoisjärjestöt tekevät loistavaa työtä, mutta kukin vain omien sidosryhmiensä puitteissa. Yhteinen kokonaisvaltainen ratkaisujen kehittäminen puuttuu. Suuresti johtuu siitäkin, että eri hankkeita ja projekteja tarkastetaan hankesuunnitelmaan perustuvilla raportoinnin ja arvioinnin välineillä. Työkalut ja välineet eri hankkeiden konaisvaltaisen yhteiskunnallisen vaikutuksen ja hyödyn arvioimiseksi puuttuu. Tämä johtaa siksi moninkertaiseen samojen asioihin keskittyvien hankkeiden toteuttamiseen milloin milläkin tarkoitushakuisella nimellä.
Esim. senioreiden digiloikan vahvistamiseksi ja toteuttamiseksi tarvitaan puiteohjelma ja sille selkeät mitattavat tavoitteet koko valtakuntaa ja yhteiskuntaa palvelevaksi.
Viihtyisin vapaaehtoisena järjestössä, joka organisoi kaikille avointa toimintaa. Ihmisille ei aseteta vaatimuksia, millainen on oltava tai millaiseksi on tultava (kunhan hyväksyy ihmisten hyvän kanssakäymisen ja kohtelun periaatteet). Ihminen on kokonaisuus, ei "kohderyhmäläinen", johon sovelletaan tiettyä menetelmää ja testataan, mitä tapahtuu (pahimmillaan uhkaa tulla evidence based järjestötoimintaa).
Tukea erilaisiin elämäntilanteisiin on kuitenkin saatavilla työntekijöiltä, vertaisilta ja vapaaehtoisilta. Kaikilla on mahdollisuus toteuttaa omia ideoitaan. Annetaan mahdollisuus toimia vapaaehtoisina myös heille, jotka tarvitsevat siihen tukea (tehtävien suunnittelu sopiviksi tai tuki toteutttamiseen) - tuetttu vapaaehtoisuus on esim. maahan muuttaneille hyvä keino tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Taustalla on ajatus, että yhdessä toimiminen (vaikka olisi vain olemista), arvostus ja tuki tarvittaessa tuottavat posiiivisia vaikutuksia.
On myös ymmärrettävä, mitkä ovat järjestön mahdollisuudet. Esim. köyhyys kaventaa monin tavoin ihmisen toimintamahdollisuuksa, järjestö voi antaa ensiapua, mutta ei poistaa varsinaista syytä. Järjestöjen vaikutusmahdollsuudet yhteiskunapoliittisen päätöksentekoon ovat vähäiset - toivoisin kuitenkin koko järjetökentältä räväkämpää toimintaa näissä asioissa.
Haluaisin olla mukana hyvin johdetussa ja avoimin kortin toimivassa järjestössä, jonka visio olisi kirkas, suorastaan kirkastettu. Lisäksi toivoisin, että järjestön imago olisi ulospäin ihmisystävällinen ja kutsuva. Arvostan yksinkertaisuutta ja asia edellä -kulkemista. Vierastan brändäystä ja "julkkis"juttuja. Erilaisten ihmisten kohtaamisen mahdollistaja voisi parhaiten sopia määrittelyyn hyvästä järjestöstä.
sellaisessa joka konkreettisesti toimii ja järjestää ihmisille asioita. Sellaisessa jolla on varoja järjestää esim. yhteisiä tilaisuuksia ja niissä on pientä purtavaa. on raskasta jos järjestö aina venyttää penniä ja aina maksattaa kaiken jäsenillään! järjestöjen pitäsi pystyä palkkaamaan toimintaansa ihmisä jotka tekvät ja suunnitteleva asiaoita. nyt palkkaaminen on byrokraattista ja vaikeaa. esim usean järjestön yhtinen Puuhamikko tai maija saisi hoidettua yhdistysten hankalan hallinnon ja järjestäisi ja organisoisia asioita vapaaehtoisten tukena.
Kuten Hannu ja Kerttu ja Polku. He ovat auttaneet niin monia aikuisia eteenpäin..rennossa ja helposti lähestyttävässä toiminnassa jota löytyy helposti ja läheltä. Mahdollisesti sekä vapaaehtoisena että tuen saajana
Osaan antaa vertaistukea kasvotusten, puhelimitse ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kasvotusten tuo on antoisinta, joten toivoisin kaikille matalaa kynnystä mukaan lähtemiselle.