Haluan olla mukana vapaaehtoisjärjestössä, joka huolehtii jäsentensä jaksamisesta ja heidän hyvinvoinnistaan.
Järjestössä, johon saataisiin aktiiveja toimijoita. Lisäresurssit jäsenmaksun lisäksi mahdollistaisivat lisää toimintoja esim.potilasjärjestön jäsenten virkistämiseen ja tapaamisiin.
SYLI ry
Haluaisin olla mukana järjestössä, joka parantaa mielenterveyttä keskittymällä hyvinvointiin. Erilaiset kehopositiiviset toiminnat kiinnostavat. Niissä on suuri potentiaali auttaa monia hyväksymään itsensä ja sitä kautta elää parempaa ja terveempää elämää.
Ruskaliiton ja sen jäsenyhdistyksien toiminnan tavoitteena on tukea jäsentensä psyykkisen ja fyysisen kunnon ylläpitoa ja sosiaalista kanssakäymistä.
Toimin jo vapaaehtoisena yhdistystoiminnassa ja sairauskohtaisena tukihenkilönä.
Matalan kynnyksen kohtaamista ja mielekästä toimintaa myös toimintarajoitteisten henkilöiden iloksi ja virkistykseksi. Varsinkin eri tavoin vammautuneiden vertaistukitoiminta perustuu usein vain jäsenmaksurahoitukseen ja on siksi täysin riittämätöntä. He kun eivät pysty talkoilemaan tai keräämään muuten rahoitusta toimintaan.
Syli ry, tästä vähän enempi vielä toivuttuani. Vertaistukena.
vie paljon aikaa, ei jaksa innostua - kiinnostaa kokemustoimijana toiminta, ei minnekään yhdistykseen sukkaa kutomaan tai järjestöihin innosta sellainen toiminta, missä byrokratiaa ja hallintoa ja paljon työntekijöitä.
Digituen antajana siitä kiinnostuneille