Nokialla aukioloaika lyhyt. On kytättävä kelloa. Henkiläkunta voisi olla hiukan ystävällisempää. Tunnen olevani kuin pahantekijä, koska kohtelu on todella töykeä ja vastenmielinen. Myrkyn nielleitä naisia.
olisi hyvä kun tuotteet toimitettais kotiovelle koska valmistajalla on sellainen palvelu käytössö kun vain kaupunki allekirjoittais
sopimuksen.
Kun tarvikkeiden käyttöikä tiedetään, pitäisi uusi saada automaattisesti.
Hoitotarvikejakelu on mielestäni huonoon aikaan avoinna, koulun jälkeen on kiire ehtiä sinne asti jalkaisin. Vanhempani käyvät Tampereella töissä eivätkä ehdi töiden takia noutamaan tarvikkeita vaikka ajavat siitä ohi. Asun Akaan Toijalassa.
Eläkeläinen on tarvikejakelun aikoihin tyytyväinen, mutta työssökäyviä ajat eivät palvele. klo 16 jälkeen itse et pääse noutamaan vaan on käytettävä apulaisia.
Olisi hyvä jos myös diabeteksen hoitoon tarvittavat tavarat voisi tilata etukäteen ja hakea nopeasti ilman pitkää jonotusta. Tarvikkeiden haku tuntuu välillä stressaavalta kun pitää muistaa mitä kaikkea tarvitsee, etukäteen tilatessa asiaa voisi miettiä kotona omassa rauhassa.
Puhelin palvelu ei ole aina auki, kun muistan sen tehdä
Olisiko mahdollista tehdä sähköinen tilaus ja vaikka toimituskin esim postiin asiakkaan maksaessa lähetyskulut?
kaikki diabetestarvikkeet pitäisi myös voida tilata valmiiksi
Mitä ja mistä diabeetikko voi tilata? Muuta kun menemällä terkkariin hoitajan oven taakse