-
Vaikea arvioida tuotteiden tilaukseen menevää aikaa, puhelinaika hankala työssäkäyvälle
Sähköpostin käyttäminen tilauskanavana ei ole riittävän tietoturvallista.
En tiedä koskaan on hoitotarvikejakelussa henkilökuntaa paikalla palvelemassa minua. Minun on vaikea sopia etukäteen sopivaa aikaa, koska puhelimessa käsketään tulla paikalle. En itsekään aina tiedä aikataulujani.
Hoitotarvikejakelun aukioloajat on huonot, jonoa on usein paljon ja palvelu on hidasta. Noudan hoitotarvikkeita myös hoiva asiakkaille ja vaikka tilauksen on tehnyt etukäteen useita päiviä aikaisemmin, ei tuotteet ole valmiina.
Olisihan se kätevää jos tarvikkeet tulisi kotiovelle/postilaatikkoon/pakettiautomaattiin, varsinkin kun omat tarviketarpeet on hyvin samanlaiset kuukaudesta toiseen. Toki on hyvä että maanantaisin paikka on auki klo 18 saakka jotta työssäkäyväkin voi tarvikkeet hakea töiden jälkeen.
Olen tyytyväinen sähköiseen tilaustapaan (tilauslomake), mutta epävarmuutta on tilauksen perillemenosta. Tilauksen vastaanottamisesta (ja mitä tuli tilattua) ja edelleen toimittamisesta logistiikkaan, logistiikan kuittaus tilauksen vastaanottamisesta (koko prosessi siis) voisi lähettää kuittauksen tilaajalle vaikka sähköpostilla. Pelkkä ilmoitus "Kiitos tilauksesta" lähetä -napin painamisen jälkeen jättää tilaajan epävarmuuden tilaan, että meniköhän se kuitenkaan perille. Tähän mennessä tilaus on kyllä aina saapunut ajallaan, joten tavallaan turhaa murehtimista.
Tilaamistapaan kyllä, jakelun aukioloaikoihin en. Tähän kyselyyn vastanneistakin suuri osa on työssäkäyviä, eikä ole kiva, jos työpaikalla joutuu kovasti aina sumplimaan saadakseen tarvikkeensa.
Sähköinen tilaus olisi plussaa toki.
Tilaus voisi olla verkkopohjainen ja nouto olisi välillä muualla työssäkäyvänä helpompi esim. lokerosta.