Tutkijat osaavat vastata tähän parhaiten. Minulla on käsitys, että on välttämätöntä kompensoida niille, joilla sijainnin tai muun vastaavan tekijän vuoksi koituu muita suurempia kustannuksia siirtymästä. Näin saavutetaan laajempi ja kestävämpi tuki siirtymälle. Tämä pitää kuitenkin hoitaa myös viestinnän osalta oikein: selitetään selkeästi ja johdonmukaisesti, miksi kompensaatio menee juuri näillä perustein ja juuri näille ryhmille (viittaukset tutkimuksiin). Oikeudenmukainen siirtymä EI sen sijaan tarkoita sitä, että tuetaan tiettyjä aloja ja niillä työskenteleviä sen mukaan, mihin siirtymä lyhyellä tähtäimellä eniten aiheuttaa haasteita. Sen sijaan tulee tukea uudelleen työllistymistä aloille, jotka tukevat siirtymää, sekä lisätä kannusteita yrityksille tehdä suuria muutoksia siirtymän nopeuttamiseksi.

Rakenteet kuntoon, haittatukien poistaminen, toimia ei saa jättää liikaa yksilöiden vastuulle. Erityisesti valtionyhtiöiden vastuuta ja omistajaohjausta pitäisi painottaa, koska se toteutuu tällä hetkellä erittäin huonosti. Päätösten pitää olla kaikkia tasapuolisesti ja yhtäläisesti velvoittavia ja kustannuksia voidaan muulla tavoin tarvittaessa kompensoida pienituloisille.

Mm. Sitä, että aloille, jotka pienentyvät/muuttuvat päästövähennys toimien vuoksi tarjotaan siirtymä tukea turvaamaan työntekijöiden uudelleen koulutusta. Esim. karjatuotannon supistuessa maatalousyrittäjille tukea tuotantotapojen muuttamiseksi. Kansalaispalkkaa, joka turvaa vähävaraisille arjen kohtuulliset perustarpeet silloinkin, kun vero-ohjauksella kulutus kallistuu korkeapäästöisen kulutuksen osalta.

Kaikki osapuolet, eli luonto itsessään, yhteisöt ja ihmiset, taloudellinen puoli sekä kulttuurinen aspekti huomioidaan siirtymässä. Pääpaino pitäisi silti olla luonnossa, sillä se on kaiken yhteiskunnallisen toiminnan perusta loppupeleissä.

Luonnon ja ilmaston huomioiminen jokaisessa päätöksenteon prosessissa ja jokaisella hallinnon alalla kunnista, valtioon sekä Järjestöistä yksityiseen sektoriin, teollisuuteen ja kauppaan. Tällä hetkellä luonto on häviäjän asemassa ja harvat sitä toistaiseksi puolustavat. Myös valistuneiden kansalaisten ja julkisuuden henkilöiden esimerkki auttavat.

Oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että rajoituksia tulee tehdä perustellusta syystä. Ilmastonmuutos on perusteltu syy. Kaikki ratkaisut perustellaan tavoitteiden kannalta. Ne, keihin/mihin alaan mitkäkin ilmastonmuutosta rajoittavat toimenpiteet ja rajoitukset kohdistuvat, tulee osallistuttaa alkuvaiheessa ideointiin ja keinojen valikointiin, miten heitä koskeviin ilmastotavoitteisiin voidaan päästä.
Oikeudenmukaisuuteen ei voida päästä, jos ei toivotusta toiminnasta saa jotain etua verrattuna toivottuun toimintaan. Esim. epäeettinen valinta on halvempi.

Siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan tarkoittaa suurta murrosta myös työpaikoilla. Murros onnistuu varmimmin, kun sille saadaan työntekijöiden tuki. Työntekijöitä, heidän perheitään ja läheisiään ei saa myöskään jättää yksin ratkomaan ilmaston lämpenemisestä johtuvia ongelmia. Niin globaalin kuin kansallisen ilmasto- ja energiapolitikan täytyy olla sekä oikeudenmukaista että osallistavaa.
Valtioiden pitää ottaa ilmastopolitiikkaa tehdessä huomioon työntekijöiden tarpeet, erityisesti vaikutukset työllisyyteen, työssä oppimiseen ja ihmisten toimeentuloon. On panostettava hyvälaatuisten työpaikkojen luomiseen ja mahdollisten negatiivisten työllisyysvaikutuksien ehkäisyyn.
Palkansaajat SAK:sta, Akavasta ja STTK:sta ymmärtävät hyvin, että ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuudessa on kysymys vieläkin laajemmasta asiasta kuin YK:n Pariisin ilmastosopimuksen ”just transition for workforce”- ajattelusta. YK;n Pariisin ilmastosopimuksen ja ILO:n oikeudenmukaisen siirtymän suuntaviivojen ( https://www.ilo.org/wcmsp5/groups/public/---ed_emp/---emp_ent/documents/publication/wcms_432859.pdf) pitäisi kuitenkin olla keskeinen osa ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeuttamaistoimien toimeenpanoa.

Tehokkaita toimia siten, että erityiset joihinkin ihmisiin kohdistuvat haitat kompensoidaan.

Monille, jotka täällä erottavat luonnon ihmisestä - tähän ajatukseen kytkeytyy ongelmiemmä juurisyy. Luulemme että voimme tehdä JOKO luonnon hyväksi TAI ihmisen huväksi. Todellisuudessa jos luonto voi hyvin, myös me, osana sitä voimme paremmin, samoin, jos luonto kärsii, myös me, osana sitä, saamme kokea seuraukset, kuten nykyään nähdään.

Oikeudenmukainen siirtymä ottaisi ympäristökriisin vaatimat yhteiskunnalliset muutokset huomioon mahdollisimman kokonaisvaltaisesti niin että keskiössä olisi luonnon hyvinvointi - sisältäen tietysti ihmisen hyvinvoinnin, sillä olemme osa luontoa. Tämä yhteys tunnistettaisiin. Talouden rooli kestävässä kehityksessä tulisi tunnustaa alisteiseksi ympäristön ja sosiokulttuurisen kestävyydelle, eikö ole ihan järjen vastaista, miten nykyinen järjestelmämme priorisoi taloutta ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin kustannuksella? Mikä elämässä on merkityksellistä?

Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaisi käytännössä, että jokaisen mielipidettä kuullaan ja pyritään ymmärtämään, kuitenkin parhaan tieteellisen tiedon valossa. Tuloeroja tasataan esim. siten, että ne, jotka kykenevät sijoittamaan enemmän rakentaaksemme kestävää tulevaisuutta, tekevät niin. Jokaiselle turvataan toimeentulo perustulon avulla. Kaupunkisuunnitteluun panostetaan ympäristötietoisuuden valossa. Ihmisille tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja korvata kestämättömät työpaikat - tällaisia voisivat olla esim. hoitoalan työt, kehitysyhteistyö ja koulutus. Näiden alojen merkitystä korostettaisiin myös taloudellisesti.

Lopulta voitaisiin alkaa siirtyä palvelujärjestelmään, jossa raha menettäisi merkitystään - ihmisen ei tarvitsisi ”ansaita elantoaan” vaan jokaisella olisi oikeus ihan vaan elää ilman nykyisenkaltaisia suoritusvaatimuksia. Tällainen systeemi rakentuu asteittain ja se voisi muuttaa arvomaailmaamme niin, että arvostaisimme elämässä oikeasti merkityksellisiä asioita - oma ja toisten hyvinvointi.

Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa sitä, ettei kenellekään tavalliselle yksilölle kosteta talouden rakenteellisien vikojen aiheuttamia ongelmia.
Ei siis voi olla niin, että koska esimerkiksi fossiiliteollisuus ja turismi on ajettava alas, näillä sektoreilla töissä olevat ihmiset jätetään oman onnensa nojaan työttömiksi.
On kaikkein tärkeintä tehdä selväksi -- ja todella toimia sen mukaan -- ettei kyseessä ole yksilön syy, vaan rakenteellinen vika, joka korjataan rakenteellisesti ja yhdessä.
Oikeudenmukaisessa siirtymässä on oikeasti 'jokaisen' -- siis jokaisen -- oltava valmis muutokseen, ja tässä heitä myös tuetaan. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa: sitä, että kukaan ei pysty suojautumaan varallisuutensa taakse ja ostamaan itselleen vapauksia. Talous on otettava paljon tiukempaan julkiseen ohjaukseen, olemassa olevaa työtä on jaettava oikeudenmukaisemmin ja jokaisen toimeentulo on turvattava myös siirtymäkauden aikana.
On tuettava ohjattua mutta autonomista paikallisyhteisöjen luomista ja varjeltava elämän mielekkyden ehtoja jokaiselle.

Makrotason muutosta voi ohjata vain silloin, kun tavoitteena on todella yhteinen hyvä ja jok'ikistä koskeva muutos -- ei vain tavallisia ja köyhiä ihmisiä, eli niitä jotka eivät kykene ostamaan itseään turvaan, koskeva muutos.
Käytännössä muutos on siis aloitettava laajasta ja todella rakenteellisesta taloudellisen ja yhteiskunnallisen tasa-arvon ohjelmasta. Omaisuusverotusta on nostettava selvästi, töitä jaettava suunnitellusti ja infrastruktuuria sekä palveluita kansallistettava ja pidettävä julkisessa ohjauksessa. Julkista kulutusta on lisättävä ja sen kaiken on kohdistuttava kestävän infran tuottamiseen.

Suomi voi olla edelläkävijä tässä asiassa, mutta se edellyttää koko nykyistä maailmanjärjestystä vastaan toimimista. Yksi maa ei pärjää yksin, mutta muutos alkaa jostain.