Vsin rikkaita palvellaan. Eriarvoistetaan asiakkaat.
Käteinen kunniaan niin pysyy budjetti raameissa kaikissa talouksissa.
Palvelut huononevat, mutta silti asiakas maksaa palvelusta. Vaikuttaa, että vain pienillä paikkakunnilla pankeissa voi saada henkilökohtaista ja hyvää palvelua.
todella surkea tilanne
Tilin avaaminen henkilölle, jolla ei ole mahdollisuutta sähköiseen paveluun tai vahvaan tunistautumiseen esimerkiksi kansalaisuuden puuttuessa on tehty hyvin vaikeaksi. Aikoja pankkipalveluihin ei ole saatavilla pitkiin aikoihin.
Myös tulkin käyttäminen eri pankkien palveluissa vaihtelee huomattavasti. Keski-Suomen osuuspankissa vaadittiin virallista läsnäolotulkkia, PoP:ssa viralista puhelintulkkia ja S-pankissa on käynyt puhelintulkkus keneltä tahansa. Joskus käy palvelukielenä englanti, joskus vaaditaan suomenkieltä. Myös osoitetietojen päivittyminen pankin tietojärjestelmiin ei aina ole selvää. Asiakkaan tiedot saattavat olle oikein Uma-reksiterissä (ulkomaalaisrekisteri) mutta asiakkaan asioidessa pankissa, ei tieto ole päivittynyt sinne, eikä tiliä voida avata osotetietojen ollessa väärät. Tietojen tarkistamista etukäteen ei ole tehty mahdolliseksi asiakkalle tai minulla auttajana. Tämä johtaa turhiin ajanvarauksiin ja tulkkikustannuksiin.
Myös oleskelululupatietojen riittävyys pankissa on aiheuttanut hämmennystä. Ukrainalaisille on ilmoitettu maahanmuuttoviraston kirjeellä, että vanha oleskelulupakorttion voimassa, vaikka päiväys on merkitty 3.4.2023 saakka. Uutta korttia ei tarvitse hakea.
Kuitenkin ainakin POP-pankki vaatii asiakkasta toimittamaan uuden kortin, jossa voimassaolopäivä on oikea. Asiakkaan on siis haettava uutta korttia pankin takia. Myös Suomen tulli on vaatinut uutta- voimassa olevaa- korttia tilapäisen suojelun asiakkaalta tämän tullessa maahan lomamatkalta Eu-alueelta.
Pankkitunnukset pitäisi antaa myös vanhuksen asioiden hoitajalle
-
Oma kontaktihenkilö halutessa eikä aina vaihtuva tai anonyymi asiakaspalvelija
-
Mitä enemmän massia, sitä enemmän pankit ovat halukkaita palvelemaan. Heikoimmassa asemassa olevat saavat sinne heikoimman asemaansa ilmeisesti pankkien mielestä jäädäkin! YHTEISKUNTAVASTUU MISSÄ!? Heikoimmassa asemassa olevien palvelemiseksi tulisi säätää tarkemmin laissa, mitkä ovat välttämättömät pankkipalvelut, jotka tulisi tarjota ilmaiseksi ja mahd. progressiivisesti hinnoitellen asiakkaille jostain talletusmäärästä alkaen tai kuukausittaisesta rahavirrasta riippuen.