Perusopetuksen opetussuunnitelma kannattaisi räjäyttää ja palata vanhaan. Liika valinnanvapaus ei tee hyvää kehittyville aivoille, eikä lapsilla ja nuorilla ole aina osaamista/halua valita valintaviidakossa. Uusi opetussuunnitelma luo pahoinvointia nuorille, etenkin heikommin pärjääville, samalla pitää perusopetukseen saada kännykkäkielto kouluaikana.

Kiire- ja kilpailuyhteiskunta luo pahoinvointia, eli kannustan juurisyihin puuttumista. Sote ja järjestöt eivät voi laastaroida yhteiskunnallista eriarvoisuutta, sairastuttavaa kiire-, kilpailu- ja valintayhteiskuntaa. Se lähtee politiikasta. Laastaroinnissa ei ole mitään järkeäkään., koska tarpeet näyttävät vain kasvavan. Osalla huoltajista on vanhemmuus ihan hukassa, välittävää vanhemmuutta on myös rajoittaminen ja ohjaaminen, lapset voivat huonosti huoltajien kanssa, jotka antavat lapsen kasvaa vapaasti, kysyvät jatkuvasti mitä Sami-Petteri haluaa tms. Se ei tuo lapselle turvallisuutta vaan epävarmuutta. Taloudellinen tuki auttaa moneen mt-pulmaan, eli lapsiperheköyhyyteen tulisi puuttua. Nykyhallitus taas lisää päätöksillään lapsiperheköyhyyttä, että soten kulut varmaan kasvavat.

Avointa, välittävää, ei syyllistävää tukea. Asioista oltaisiin oikeasti kiinnostuneita, eikä nuorta ja hänen vointiaan kyseenalaisteta.

Tuen saaminen nopeasti ja matalalla kynnyksellä on ensiarvoisen tärkeää.

Neuropsykiatrista osaamista, muutakin kun ns.pintaraapaisu yleis katsaukseen eli adhd levoton / autisti ei ole sosiaalinen: nämä yleistykset kun ei pidä paikkaansa vaan luovat väärää kohtaamista, perheet tarvitsisi työntekijän ymmärrystä, aikaa, vertaistukiryhmiä, kotiapua mikä olisi siivousta , ryhmiä missä tehdä myös kivoja asioita yhdessä , taloudellinen tuki niin että lapsi saisi harrastaa mitä haluaa ei niin että osallistuu koulun shakkikerhoon , vanhemmat kaipaavat myös positiivista palautetta siitä miten ovat jaksaneet, yrittäneet parhaansa , jaksavat taistella lapsen oikeudesta saada tuet muutenkin kuin paperilla

Ennalta ehkäisevää tukea mm. Kouluissa. Joustavuutta koulujen puolelta ja asettumista lapsen/nuoren saappaisiin.
Yhteistyötä vanhenpien kanssa ja tukitoimia joustavasti.

Taloudellista tukea perheille, monesti vanhemmat joutuvat suunnittelemaan työaikoja uudelleen ja olemaan usein/osittain poissa töistä, kun perheessä on lapsi/nuori jolla on psyykkistä oirehdintaa.

Matalan kynnyksen paikkoja mihin ottaa yhteyttä, kun apua tarvitaan. Paikkoja mistä saa nopeasti apua.

Joku paikka, missä vanhemmat voivat kysyä, mitä heidän pitäisi kyseisessä tilanteessa tehdä, mistä hakea apua ja kuinka prosessi etenee.

Nopeaa keskusteluapua; toivo ja empatia. Taloudellinen tuki ja apu asioiden eteenpäin viemisessä (esimerkiksi Kelan asioissa)

Mahdollisimman varhaista. Ja neurokirjon lapsille ja nuorille matalan kynnyksen apua. Kouluille osaamista neurokirjon nuorten tukemiseen ja ymmärrykseen.

Varhaista puuttumista

Paremmat resurssit koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon. Ei riitä, että terkkari on yhtenä päivänä viikossa parin-kolmensadan oppilaan koulussa. Edes lain mukaan vaadittuja tarkastuksia ei ehditä tekemään, saati mitään "ylimääräistä". Pakollisia koulutuksia mielenterveydestä, sillä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ei riitä osaaminen tunnistaa, kohdata eikä ohjata.