En voi avata tiliä ilman henkilötunnusta. Digitaalisuuden lisäämisen johdosta minua pelottaa, että rahani takavarikoidaan sormia napsauttamalla, mikäli en tee kuten valtio tai virkamiehet haluavat. Enkä tietystu tällä tarkoita, että tekisin aidosti rikollisia tekoja.
Käteisen nostaminen vaikeutuu koko ajan. Tulee erinäisiä kyselyitä miksi nostan käteistä. Ei se muille kuulu miksi nostan käteistä.
Pankin sulkupalvelu ei toiminut tilanteessa, jossa tililleni yritettiin päästä laittomasti. Älypuhelinten käyttö pankkipalvelujen (maksamisen tai tilisiirtoja tekemisen etc.) yhteydessä muutenkin on erittäin kyseenalaista ja haavoittuvaa, koska älypuhelimet ovat hakkeroitavissa eikä kaikkien taito riitä ymmärtämään nykytekniikan hienouksia ts. suojautuminen on vaikeaa. Pilvipalvelut eivät ole luotettavia. Lisäksi ko. hakkerointitilanteessa pankkiin ei saanut yhteyttä, pankki ei vastannut yhteydenottopyyntöihin ja muutenkin pankin vastuunotto tilanteesta jälkikäteen oli surkeaa, koska sulkupalvelu on pankin itse tarjoama palvelu.
Huono ja hidas tavoitettavuus
Olen selvinnyt niistä toistaiseksi, mutta muutoksia tapahtuu aika usein ja niiden selvittäminen on usein aika työlästä.
Kyllä, konttoreita ei ole ja yksinkertaisetkin palvelut vaikeasti saatavilla.
Olisimme avanneet tilit molemmille lapsille, mutta koska oma konttorin toimintaa on supistettu ja isompaan ei ole aikoja niin lapsilla ei ole tiliä tästä syystä. Jos asia ei hoidu sujuvasti niin sitten se jää hoitamatta.
Lisää joustavuutta ja luotettavuutta.
Pankki antoi vain kredit-kortin, joten esim. rahan nostot ja kaikki maksut menivät luoton kautta, mikä aiheutti ongelmia käteisen ja luoton hahmottamisessa. Henkilöllä näkö- sekä osaamisongelmia, joten ei osannut pyytää debit-korttia.
Kyllä. Pitkiä jonotusaikoja eikä konttorille enää pääse omalla paikkakunnalla. Inhimillisyyttä takaisin pankkipalveluihin.
Asiakaspalvelu on heikentynyt ja yhteydenotot ovat hankalia henkilökohtaiseen asiointiin.