• Tilin avaaminen yhdistykselle on vaikeaa. Saatetaan tarvita esim. koko hallituksen jäsenten tiedot ennen kuin tilin saa avattua tai tietoja päivitettyä pankkiin. Esim. vanhempainyhdistyksessä vastuutehtävät saattavat vaihtua vuosittain (pj, sihteeri, rahastonhoitaja), jolloin tietoja pitää päivittää ns. jatkuvasti. Välttämättä yhdistyksen hlöillä ei ole pankin vaatimuksiin osaamista, jolloin tarvittaisiin enemmän ohjaamista. Mikä on esim. pöytäkirjan ote tai patentti- ja rekisterihallituksen ilmoitus, ei ole kaikille selvää. Pienen yhdistyksen byrokratiaan kuluu tuhottomasti aikaa ja hlöitä vastuutehtäviin ei löydy, koska pelkäävät paperisotaa.

  • On ollut ongelmia mm. tilin sulkeminen

  • Tilin sulkeminen esim. rahanpesulain mukaisten tunnistamistietojen puuttuessa tulee hyvin usein yllätyksenä ja koetaan lisäksi kohtuuttomana. Pankilta tulee toki viestejä, mutta ne saattavat olla helposti ohitettuja - niitä on luultu roskapostiksikin. Nykytaloudessa on vaikea toimia ilman pankkitiliä, joten palvelun katkeaminen aiheuttaa merkittävää haittaa niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Vaikka pankit ovat liikeyrityksiä ja saavat valita asiakkaansa, peruspalvelut tulisi ehdottomasti turvata kaikille. Esim. toisen maan kansalaisuus yrittäjällä ei missän nimessä saa olla automaattisesti sellainen riski, jonka perusteella asiakassuhdetta ei avata.

  • Tilin avaaminen yritykselle onnistui hyvin, koska tili on samassa pankissa kuin henkilökohtainen tilikin. Toisinsanoen ei ollut helppoa, jos olisin valinnut palvelumaksuiltaan minulle sopivimman.

  • Pieniäkin yhdistyksiä käsitellään kuten suuryrityksiä. Pieniltä yhdistyksiltä vaaditaan vastauksia mm. konsernin tilinpäätöksestä, vapaaehtoisten toimihenkilöiden tietoja kuten omistajista, näiden kanssa on pienyhdistys solmussa, kun eivät sovellu. Jos et vastaa, tili suljetaan. Palvelumaksut voivat olla kohtuuttomia yhdistyksen rahaliikenteeseen nähden, viedä suuren osan pienen yhdistyksen rahoista. Jokaiset tunnukset voivat maksaa maltaita, jolloin ei pystytä avaamaan tunnuksia useammalle, mikä olisi yhdistyksen toiminnan kannalta ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi tärkeää.

  • Muualta Suomeen muuttaneiden asiakkuus on tehty nykyään lähes mahdottomaksi. Saadakseen töitä ja palkkaa työnantajalta on oltava pankkitili. Saadakseen pankkitili on puhuttava suomea, oltava suomalaiset henkkarit ja ties mitä muuta, joita ei aina kaikkien tapauksessa voi saada ilman töitä. Itseensä sulkeva ketju, josta on hankalaa päästä eteenpäin.

  • Pakottaminen ottamaan esim tiettyjä palveluita vaikka ei ole laillista perustetta, esim yritystili..

  • Yhteyden saaminen pankin asiakaspalvelijoihin on melko heikkoa. Viesteihin vastataan usein liian myöhään. Lisäksi kivijalkapankit ovat liian kaukana etenkin autottomille ihmisille.

  • Kyllä. Pankkien aukiolot ovat retuperällä eikä konttoreita ole tarpeeksi. Ennen pystyi henkilöllisyyden todistamaan ajokortilla ja nyt siihen vaaditaan passi ja kohta tällä perseilyllä joku kasvotunnistus(mihin en ikinä suostu).

  • Kyllä. Kasvokkain palvelua on vaikeaa saada itselle sopivaan aikaan ja puhelinpalvelut ovat ruuhkaisia.

    • «
    • …
    • 20
    • 21
    • 22
    • 23
    • 24
    • 25
    • 26
    • 27
    • 28
    • 29
    • 30
    • …
    • »