Miten saadaan yritykset palkkaamaan sellaisia, jotka eivät puhu suomea?
opintojen mahdollistaminen riittävän lähelle kotipaikkakuntaa ja oppisopimustoiminnan voimakas lisääminen
Valta-anemiasta johtuvien negatiivisten vaikutusten vähentäminen.
Sähköisten oppimateriaalien luominen keskitetysti esimerkiksi lukiokoulutukseen. Nyt koulukirjat ovat liian kalliita monelle perheelle. suunnitellun kansallisen e-kirjaston valikoimiin pitäisi kuulua myös oppikirjat. Tämä vähentää sosiaalista epätasa-arvoa.
Palvelut ja tuet pidempikestoisiksi. Ettei tukea haeta kuukausittain, ettei apua haeta viikottain, vaan niitä tarjotaan pidemmiksi ajoiksi. Palveluihin tarvitaan ihmisiä auttamaan digitalisaation sijaan.
Sijoitetuille henkilöille positiivisen diskriminaation tuki koko loppuelämäksi.
Liikunta-aktiivisuuden polarisoituminen.
Suomalaisten pitää avata silmät todellisuudelle, että Suomeen tulee tulevaisuudessa yhä enemmän väkeä muista maista. Suomi ei ole suomalaisen alkuperäiskansan yksinoikeus, se on historiaa.
Vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tukeminen palveluiden piiriin / pitkäaikaiset asiakassuhteet ja rinnalla kulkeminen
Heikko-osaisuuteen on PAKKO puuttua, ei ole vara menettää yhtään tekevää/tuottavaa käsiparia tässä maassa!
Yhdessä tekeminen ja kehittäminen asiakkaan kanssa on oltava keskiössä. Kts. edellä aktiivimallin kankeus. Yhdistetään eei ministeriöiden alaiset toiminnat hankkeessa (esim OM,STM)