Suomen kielen S2-oppimäärästä ei pitäisi antaa yhtä runsaasti pisteitä kuin äidinkielen oppimäärästä, koska arvosana ilmentää heikompaa ja kapeampaa osaamista kuin äidinkielen arvosana. S2/ÄI-jako on koulun sisällä vaikuttava segregoiva ja eriarvoistava rakenne, jonka vuoksi siirtolaistaustaiset opiskelijat eivät yleensä saavuta täyttä akateemista potentiaaliaan. Siksi olisi tärkeää kaikin keinoin ohjata S2-opiskelijat vaihtamaan äidinkielen oppimäärään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. S2-opintojen sijasta tulisi tukea kyseisten opiskelijoiden suomen kielen opiskelua tukiopetuksella ja vastaavilla keinoilla äidinkielen opintojen ohessa. Äidinkielen ja S2:n pistearvojen eriyttäminen äidinkielen eduksi olisi vahva signaali tämän puolesta. Ei ole rasismia vaatia suomen kielen osaamista siirtolaisilta. Rasismia on se, jos ajatellaan, että heistä ei ole suomea oppimaan.

Jos matematiikasta ei joillekin aloille haluta antaa paljon pisteitä, niin ei sitten anneta. Ei anneta vaikka ollenkaan, jos siltä tuntuu. Mutta tämä pitää tehdä oikeudenmukaisesti. Pitkän ja lyhyen matematiikan arvosanojen tasoero on n. kolme arvosanaa yo-kirjoituksissa. Vähintään kaksi kuitenkin. Jos tähän eroon puututaan, niin tehdään epäoikeudenmukaisia pisteytystaulukkoja. Tämä johtaa pitkän matematiikan hylkimiseen ja samalla loogisen ajattelun heikentymiseen.

Kannustetaan nuoria opiskelemaan pitkää matematiikkaa antamalla siitä heille lähtöpisteitä! Fiksu nuori vaihtaa lyhyeen matikkaan viimeistään abivuonna, sillä lyhyestä on helpompi kirjoittaa parempi arvosana kuin pitkästä ja saada paremmat hakupisteet. Moni pitkän matematiikan lukija saattaisi kirjoittaa pitkästä esim. M ja lyhyestä L, jolloin lyhyt matikka tuo paremmat pisteet.

Uudella mallilla kenenkään ei ainakaan kannata kirjoittaa pelkkää pitkää matematiikka. Halutessaan voi kirjoittaa molemmat ja katsoa, kummasta saa paremmat pisteet. Sillä tavoin lyhyen matematiikan kokeen taso nousee ja arvosanojen saaminen vaikeutuu - kun pitkän matikan lukijat käy nappaamassa lyhyen kokeesta arvosanat M-L ja lyhyen lukijat saa tyytyä C tai alle arvosanoihin.. Eri kokeiden merkitys pienenee ja pian voidaan luopua lyhyestä ja pitkästä matematiikasta ja siirtyä yhteen kaikille yhteiseen (lyhyen) matematiikan kokeeseen

Laittamalla oppiaineita lähemmäksi toisiaan pisteytysten osalta jatko-opintoja ajatellen, teemme vähäisemmäksi eriarvoisuutta oppiaineiden välillä. Näin opiskelijat voivat keskittyä itseään kiinnostaviin sisältöihin. Myös oppiaineiden keskinäinen eriarvoisuus vähenee ja opiskelija voisi kokea olevansa ylpeä opiskellessaan häntä kiinnostavaa oppiainetta, josta hän mahdollisesti saa parempia pisteitä kyseiselle alalle, jossa sitä AIDOSTI tarvitsee (koulutusohjelmassa tulee olla tätä oppiainetta tai sen kaltaisuutta ja itse työssä tarvitaan moista oppiainetta tai sen ongelmanratkaisuun liittyvää osaamista).

Jos matematiikasta ei joillekin aloille haluta antaa paljon pisteitä, niin pienennetään matematiikan painoarvoa, mutta suurennetaan pitkän ja lyhyen völistä piste-eroa ehdotukseen verrattuna. Muussa tapauksessa kansakunnan matematiikan kokonaisosaaminen laskee valtavasti, kun lähes kaikkien kannattaa kirjoittaa lyhyt matikka. Tämä tulee vaikuttamaan laskevastiteknillisten alojen hakijamääriin, sillä kaikki eivät ole kiinnostuneita tekniikasta lukion alussa ja valitsevat siten lyhyen, koska siitä saa useimmille aloille helpommalla paremmat pisteet kuin pitkästä.

Kumpi on lääkiksessä oleellisempaa? Matematiikka vai fysiikka? Riittääkö pisteytyksen erottelevuus, jos fysiikka ei enää ole painotettu aine? Fysiikan opiskelijoiden määrä tulee laskemaan merkittävästi tämän seurauksena, mikä näkyy niin, ettei lääkiksestä ulos jääneet enää hae teknillisille aloille . Syntyykö tämän seurauksena osaajapula teknillisille aloille, jossa aloituspaikkoja on paljon?

On hienoa, että lyhyiden kielten opiskelua halutaan tukea. Pisteytystä mietittäessä on syytä muistaa, että lyhyissä kielissä on 8-10 kurssia ja yo-kokeissa arvosanojen pisterajat ovat korkealla. Näin ollen todistusvalinnan uuden ehdotuksen pisteet eivät kannusta ryhtymään pitkäkestoiseen raakaan työhön, kun ihan samat pisteet on mahdollista saada reaaliaineista vähemmällä työllä ja pienemmällä kurssimäärällä. B-ruotsi korreloi myöhemmän opintomenestyksen kanssa yhtä vahvasti kuin äidinkieli, silti siitä ei saa roimasti pisteitä vaan lyhyt matikka onkin nostettu arvokkaaksi aineeksi. Kenellekään ei tule mieleenkään tukea lyhyen matikan kirjoittamista antamalla sille samat pisteet kuin nyt lyhyelle kielelle. Halutaanko lyhyiden kielten kirjoittamiseen siis oikeasti edes kannustaa?

Hienoa, että pyritään huomioimaan lukiolaisten jaksaminen ja hyvinvointi sekä lisäämään mahdollisuuksia valita opintoja vielä lukioaikana kiinnostuksen mukaisesti. Lukiolaisen paineita helpottaa suuresti varmasti se, ettei ole heti tai vielä lukioaikana pakko tietää, mille alalle hakeutuu, koska eri aineiden painotukset ovat suuret.

On ilahduttavaa, että kielten opiskelua pyritään tukemaan. Muutama kommentti siitä, että lyhyen kielen valtavan suuri kurssimäärä saattaa silti rajoittaa kirjoittamista, on harmillista. Voisiko miettiä, että lyhyitä kieliä voisi kirjoittaa vähemmälläkin kurssimäärällä, jos toinen vaihtoehto on, ettei niitä kirjoiteta?

Vaikka matematiikan painoarvoa osin laskettiin, on silti hyvä, että matemaattisen ajattelun ja hahmottamisen ymmärtämisestä eli matematiikan arvosanoista (lyhyt tai pitkä), saa reilusti pisteitä usealle alalle. Nämä kuitenkin auttavat opiskelijaa kokonaisuuksien, yhteyksien ja ajattelun kehittämisessä.

Lyhyitä kieliä voi kirjoittaa pienemmälläkin kurssimäärällä ja tämä on mielestäni kannatettavaa. Todennäköisyys korkeampien arvosanojen saamiseen tällöin ei tosin ole kovin suuri, etenkin jos kirjoitettava lyhyt kieli ei kuulu opiskelijan kotona puhuttaviin kieliin. Ehkä lyhyen kielen arvosanoista M ja C voisi saada hieman enemmän pisteitä sellaisille aloille, joilla kielten osaamisesta on puutetta.

Muutokset ovat juuri sen suuntaisia kuin itse odotinkin muutosten olevan. Pisteytyksiä pitää yksinkertaistaa vähentämällä taulukoita, matikkaa pitää huomioida osalla aloja ja osalla painottaa vähemmän, kieliä tulee huomioida paremmin ja reaaleissa olla mahdollisuus valita ne kiinnostuksen mukaan sekä vaihtaa suunnitelmia ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen ilman tutkinnon täydentämistä.

Aihepiiriin liittyen mutta todistusvalintaan liittymättömänä nostan vielä pari ratkaisuehdotusta: yo-kirjoituksiin oma kirjoituspäivä englannille, jolloin yhdellä kirjoituskerralla pystyy kirjoittamaan kaksi pitkää kieltä, sekä kolmannen reaalipäivän avaaminen kirjoituskerralle. Nyt pitkät kielet jää niiden lukijoiltakin kirjoittamatta, kun abivuoden syksyllä ei vielä ehdi tai haluaa jättää enkulle korotuskerran, ja reaaleita ehtii kirjoittaa käytännössä vain kaksi per kori, sillä tokan vuoden keväällä ei vielä ole ehtinyt lukea kaikkia kursseja. Nämä ratkaisut vähentäisivät lukiolaisten paineita ja vähentäisivät myös tarvetta neljännelle vuodelle lähtemiselle. Ainoa vaikutus olisi lukioille, joissa tarvittaisiin valvojia lisää.

Pistelaskurin ja aikaisempien vuosien pistetaulukoiden tulee myös olla selvästi jossain todistusvalinnan nettisivuilla, että niitä varten ei tarvita ulkoisia palveluja tai Vipusen kaivelua.

Suunnittelussa keskitytään kattavasti todistusvalintapisteytyksiin. Samanaikaisesti on tarpeen tarkastella myös miten lukion (LOPS) mahdollistaa opiskelijan näkökulmasta tehdä suunnitelmiaan lukiossa. Lops on sinällään irrallinen kokonaisuus suhteessa pisteytyksiin.
Lukio keskittyy tuottamaan monesta eri näkökulmasta yleissivistystä nuorelle. Nuorella tulee olla mahdollisuus keskittyä lukiossa tähän rauhassa ilman, että jatko-opiskelujärjestelmät ohjaavat häntä miettimään mihin jatko-opintojen pisteytyksiin hänen tulisi keskittyä.
Tärkeää on, että korkeakouluopintojen järjestäjät ja lukiokoulutuksen järjestäjät miettivät yhdessä mikä on toisen asteen ikävaiheessa nuorelle olennaista opiskelussa. Nuorena kasvaminen ja jokaisen oman identiteetin kehittyminen tapahtuu toisella asteella asteittain. Siihen tulee antaa nuorelle rauha. Myös jaksamisen näkökulmasta ajatellen. Pisteytysjärjestelmät ovat enemmän "pelimaailmaa". Ja sekin tuottaa osalle paineita ja sekavuutta muutoinkin tulevaisuuden miettimisessä. Abi-ikäisistäkin vain neljännes (tilastokeskuksen tieto) jatkaa suoraan korkeakouluihin. Nuori on vielä lukiostakin lähtiessään epävarma itsestään ja mihin suuntaan hän elämänsä ohjaisi. Tietoa on ja sitä opinto-ohjauksessakin sekä tuotetaan että yksikohtaisesti mietitään. Koko lukioajan.
Toivottavasti jatko-opintoihin haku tehdään riittävän yksinkertaiseksi ja nuoren ikävaihe huomioiden! Voisiko vaihtoehtona olla jokin aivan muu kuin pisteytykset. Voisiko mallia ottaa vaikka Tanskasta tai Ruotsistakin. Ja sitä tietoa soveltaen meille sopivaksi?