Suomen Kuntaliitto kiittää saamastaan lausuntopyynnöstä ja toteaa seuraavaa: Olemme tutustuneet sekä lausunnolla olevaan pisteytysluonnokseen että Otakantaa-palvelussa oleviin lausuntoihin. Yliopistojen todistusvalinnan pisteytysluonnoksessa on otettu huomioon viime vuosien palaute ja pisteytysluonnos näyttää kehittyneen myönteiseen suuntaan. Eri näkökulmat näyttävät tulevan esiin jo annetuissa lausunnoissa, eikä Kuntaliitolla ole lisätarvetta tarkempaan lausuntoerittelyyn. Kaikkiin pisteytysmalleihin sisältyy omia epäkohtiaan, mutta lausunnolla olevassa luonnoksessa on pyritty ottamaan huomioon erityisesti lukiokoulutuksen suunnalta esitettyjä huolia. Tärkeää on, että yliopistojen todistusvalinnan pisteytys ei ohjaa liikaa opiskelijan lukioaikaisia opintoja. Tärkeää on myös, että pisteytysluonnoksessa on otettu huomioon huoli kielivarannon kapenemisesta. Kuntaliitto luottaa siihen, että opiskelijavalintojen kehittämishanke pystyy saamaan aikaan hyvän todistusvalinnan pisteytyksen sovitussa aikataulussa.
Uudistuksen tekeminen on haastavaa, koska on niin monta huomioon otettavaa asiaa. Työryhmä on tehnyt esimerkillistä työtä kokonaisvaltaisesti. Hyvä, että on huomiotu eri näkökulmia ja tutkittu asiaa syvällisesti. Kiitos!