Fyysinen maksu-/pankkikortti tulee säilyttää mobiilimaksamisen rinnalla, mikäli ei tiedossa uusia parempia, turvallisia ja kaikille saavutettavia keksintöjä/keinoja maksamiseen. Henkilökohtaista asiakaspalvelua tulee saada jossakin turvallisessa palvelupisteessä - voisivatko pankkiryhmittymät tehdä yhteistyötä tuodakseen palveluita lähelle asiakkaita, jotka eivät pysty itse digitaalisilla välineillä saamaan/saavuttamaan palveluja?
Digitaalinen maksaminen esim. Puhelimella tulisi poistaa. Sähköisten palveluiden lisäksi tulisi olla mahdollista henkilökohtaiseen asiointiin.
Peruspalveluita tulisi lisätä huomioidet älykännykättömät ja tietokoneettomat kansalaiset
Iäkkäät ihmiset tarvitsevat henkilökohtaista palvelua konttorissa useammin, nopeammin ja helpommin saavutettavana, esim. seitsemänkymppinen isäni ei ole ikinä käyttänyt, eikä tule ikinä käyttämään tietokonetta tai sähköisiä pankkitunnuksia. Eri painikkeiden ja numeroiden kautta toimivat puhelinpalvelut ovat iäkkäille hankalia, yli 90-vuotias appiukko ei pysty mitenkään käyttämään niitä. Kerran viikossa klo 9-12 olevat kassapalvelut ovat riittämättömät. Ikäihmisillä on myös vaikeaa päästä pankkiin, voisiko olla kiertäviä monipalvelu/pankkipalveluautoja, jossa samalla kertaa voisi hoitaa monta asiaa?
Myös muut digitalisaation kelkasta jääneet kärsivät vahvasta digitalisoitumisesta. Kohderyhmäajattelua lisää, koska meille digitalisaatiossa mukana oleville tarvitaan myös edelleen nämä hyvin kehittyneet sähköiset palvelut.
Tulisi taata vahvan tunnistautumisen pankkipalvelujen saanti huomattavasti nykyistä nopeammin. Nykyisin vaaditaan usein Suomalaista henkilökorttia, ja tunnuksien saamisessa voi helposti mennä monta kuukautta.
Rekisteröidyn yhdistyksen on erittäin vaikea saada peruspalvelu (tili ja verkkopankki) hintaan, joka on pienelle yhdistykselle kohtuullinen. Vähimmäispalvelupaketitkin maksavat pankista riippuen 150-500 euroa vuodessa. Tämä on mahdotonta harrasteyhdistykselle, jonka tilikauden liikevaihto on 500-2000 euron luokkaa.
Maaseudun kylistä ja jopa kaupungeista on kokonaan lähtenyt pankit ja palvelut, liikenneyhteyksiä ei ole tai ne ovat kalliita. Lisäksi virka-aikojen, jolloin itse on töissä, ulkopuolella, on monilla paikkakunnilla mahdotonta saada asioita hoidettua. Palvelujen saavutettavuus on siis iso ongelma niissä tilanteissa, joissa sähköisesti ei voi saada asiaa hoidettua (sellaisia tilanteita uskokaa tai älkää on!).
Henkilökohtaista palvelua eli "palvelutiski-palvelua" lisättävä.
Palvelujen tavoitettavuutta parannettava (pankkiautot tms?). Pankkien aukioloajat riittämättömiä.
Toisaalta huomioitava samalla: Sähköisten palvelujen käyttöä kehitettävä huomioiden väestön ikääntyminen (vrt. näön heikkeneminen, motoriset ongelmat...) laitteiden hinnat karkaavat pienituloisilta henkilöiltä.
Kansainvälisillä opiskelijoilla (tutkinto- sekä vaihto-opiskelijoille) on hankaluuksia Suomeen asettumisessa, koska pankkitlin avaamisessa kestää useita kuukausia. Opiskelijoiden pitäisi usein siirtää apurahaansa Suomeen, jotta voivat maksaa suomalaisella tilillä vuokrat yms, ettei mene joka kerta kansainvälisen rahaliikenteen kuluja. Joissain kehitysmaissa, ei voi edes lähettää rahaa, tai pankkitlin avaaminen kotimaassa ei ole opiskelijoille mahdollista. Näistä maista tulee meille opiskelijoita, joilla ei ole edes kotimaista pankkitlilä, eikä siten esim maksukorttia. Suomessa alkaa olla maksukortti pakollinen, esim korkeakoulun ruokalassa ei enää voi maksaa käteisellä. Näiden syiden vuoksi olisi tärkeää, jos pankkitilin voisi Suomessa avata nopeammin, opiskelijoillahan on kaikki todistukset siitä, miksi ovat Suomessa eivätkä kai ole suuren riskin asiakkaita pankille. Pankkitunnuksetkin olisivat todella hyvä olla tunnistautumisiin, mutta näiden saaminen on ollut myös ylivoimaisen vaikeaa. Pankkitilin avaamisessa yksinään on kestänyt tutkinto-opiskelijoille yli puoli vuotta, mikä on aivan liian pitkä aika!
Asiakaspalvelu ihmisten kanssa. Robotit pois.