• Ei tulisi

  • Konttoriin pitää päästä ilman ajanvarausta. Ja konttoreiden pitää käsitellä käteistä rahaa.

  • Pankkien palvelu pitäisi olla laajemmalla saatavilla ja laajempaan aikaan pankissa.

  • Konttoreiden aukioloaikoja asiakaspalvelua varten lisättävä.

  • Lisätä pankkikonttoreita ja niissä oikeat kunnon aukioloajat, ei esim. pari tuntia keskellä päivää. Myös syrjäseuduilla tarvitaan edelleen palveluita, kaikki ei voi siirtyä nettiin. Käteistä rahaa pitää saada nostaa helposti. Nostoautomaateilta tulisi saada myös pieniä seteleitä. On paljon ihmisiä, joilla ei ole tietokonetta, älypuhelinta yms. eivätkä käytä nettiä missään muodossa. Myös heille tulee taata kunnon palvelu eikä siitä voi veloittaa kohtuutonta hintaa tai tehdä siitä vaikeaa.

  • Lisätä. Henkilökohtaisen asioinnin ja -palvelun lisääminen.

  • Minusta 1 pankki oltava joka kaupunki lähiössä siis turku ei ole pankkia Runosmäki jossa yli 10 000 asukasta. ja yli 10 000 ihmisen kunnassa ainakin 2 eri pankkia Käteistä on saatava pankista sisältä ja ulkoa ja kauppa-keskusksista automaatista

    Kaikilla ihmisllä ei ole Äly-kännykkää eikä siinä Nettiyhteyttä ei varsinkaan eläkeläisillä

  • Henkilökohtaista palvelua lisätä

  • Pankkien asiakaspalveluun aukioloaikoja tulisi lisätä.

  • Kolikonkeräysautomaatteja tulisi lisätä. TalletusOtto ei käy kaikkiin pankkeihin.

    • «
    • …
    • 194
    • 195
    • 196
    • 197
    • 198
    • 199
    • 200
    • 201
    • 202
    • »