Yritykselleni ei ole avattu asiakkuutta nykyistä kustannustehokkaammassa pankissa. Syytä ei kerrottu mutta se lienee yrityksen heikko taloudellinen tilanne. Tervehdytys on hyvin käynnissä ja kaikki muut kulut on saatu minimoitua lukuunottamatta pankkipalveluita. Koska yrittäjälläkin on maksuhäiriömerkintöjä ei yrityksen toiminta voi jatkua jos nykyinen pankki jostain syystä irtisanoisi palvelut. Toisaalta jos yritys olisi nyt perustamisvaiheessa eikä pankkipalveluita olisi saatavilla tulisi Suomeen taas yksi työtön yrittäjyyden sijasta.
Kyllä. Koska en pysty käyttämään digipalveluita, eikä minulla ole pankkikorttia, en voi nostaa tililtäni tarvitsemaani käteistä kun tiettynä päivänä, tietyssä paikassa. Jos en saa avustajaa (liikkumiseen) mukaani juuri silloin tai en itse voi hyvin juuri sinä päivänä, en saa tarvitsemaani rahaa lainkaan. Minulla ei ole lapsia eikä omaisia. Pankin vastaus tähän huoleeni oli, että teidän tulee antaa tilinkäyttöoikeus jollekin toiselle henkilölle, niin ei tarvitse itse asioida. Olen todella joutunut antamaan tämän ongelman vuoksi tiliini käyttöoikeuden ystävälleni, joka onneksi on luotettavasti hoitanut nyt viimeisen vuoden ajan asioitani. Tämä on kuitenkin epäoikeudenmukaista, että minulta viedään oikeus asioida itsenäisesti ja pitää henkilökohtaisiksi asioiksi kokemani raha-asiat omana tietonani. Kun ikää on yli 85 vuotta, peruspalvelun ja oikeudenmukaisen kohtelun saamisen vuoksi pankin vaihtaminen on myös kohtuuton vaatimus.
Konttoreita on liian vähän
Ei pysty maksamaan ulkomaan maksua. Eli rajoitetaan oman rahan käyttöä, mikä on väärin.
Olen, joudun asioida Iso Omenassa jos minulla on kortin kanssa ongelmia, se on minulle pitkä matka!
Rahan nostaminen
Peruspankkipalvelua on saatavilla vain ajanvarauksella, on myös ihmisiä jotka haluavat paikan päällä pankkipalvelua ja ongelmana on silloin pitkät jonot koska pankkikonttoreita on liian vähän.
Työlästä on maalta lähteä. Vaikea saada aikaa ja kun saa, se on joskus pitkän ajan päästä.
Käteisen rahan nostaminen konttorista ei onnistu nykyään se on ongelma
Ei pysty nostamaan käteistä esim. Nummelan alueella pankkikonttorista, vaan pitää mennä Helsinkiin, jos haluaa nostaa suurempia eriä kerralla ja tiettyjä seteleitä tietyn määrän.