On niitä ollut. Konttorilla pitää käydä usein juuri teknisten ongelmien takia.
Yllätyin kun henkilökohtaisen pankkipalvelun huonosta saatavuudesta. Kaikki pankit ovat siirretty kuuden kilometrin päähän. Isompaan kaupunkiin. Tilini sulkeutui. Aikoja ei ollut, joten jouduin menemään 15 km päähän avamaan tilini. Huomattavasti pienempi kylä ja aikoja löytyi parin päivän päähän. Onneksi oli käteistä.
Kyllä, Nordea ei avannut juuri perustetulle yritykselleni tiliä vedoten kokonaisharkintaan. Olen Suomen ja Venäjän kansalainen ja löytyy maksuhäiriömerkintä, ulosoton kanssa kuitenkin asiat sovittu jo ajat sitten ja etenevät mallikkaasti.
Jävla rumba med pass, fast petsonalen känner mej!
Kyllä. Kun ei edes pääse pankki, kun ajanvarauksella. Kaikkea ei voi hoitaa puhelimessa.
Puhelimessa jonotusajat pitkiä, sitten lopulta katkea ja taas uusiksi. Ei todella ole toimiva. Puhelinpalvelu pitäisi olla maksuton, hinnat ovat kovat ja kun voi jonotta jo 30 minsa, ei todella ole palvelu.
Kyllä, on naurettavaa, että konttoriin pitäisi ihan henkilökohtaisesti mennä ja varata aika kuin lääkärille, jos haluaa lopettaa tilinsä. Puhelimitse tai sähköisesti tuo ei onnistu. Ja silti haluavat, että kaikki hoidetaan digitaalisesti.
Jaetulla huoltajuudella pankki asioiden hoito lapsille on ollut vaikeaa ja väkisin pankki luulee päättävänsä siitä kenellä on oikeus lapsen rahoihin vaikka se on oikeudessa päätetty.
Yhteydet aina ei toimi sähköisesti.
Tilinkäyttöä rajoitettu aiheetta terrorismiepäilyperustein. Asiakas ei voi vaihtaa nimeä aina päästäkseen pois uudelta listalta kaimoja.
Kyllä