• Ei. Vähänkin monimutkaisempi asia voitaisiin hoitaa tehokkaasti henkilökohtaisessa tapaamisessa. Nyt asiat monimutkaistuvat, koska kaikki menee kirjallisessa prosessissa.

  • Eivät. Konttoreiden aukioloajat ovat riittämättömät. Kunnassani vain yhdellä konttorilla on enää palvelua ja sillälin vain yhtenä päivänä viikossa. Varattavat ajat menevät viikkojen päähän. Kunnassa käy S-piili kerran kuussa, ja siellä vanhukset joutuvat odottamaan aikaa helposti 3–4 tuntia, koska etukäteen varattavia aikoja ei ole. Aikoja ei myöskään saa isojen kaupunkien palvelupisteisiin: esim. asuntokaupan kauppakirjan allekirjoittamiseen saa varattua ajan vasta yli kuukauden päähän, mikä on asuntokaupan kannalta hyvin ongelmallista. Pankkisovellusten ja verkkopankkien käytettävyys ei tarpeeksi helppoa ainakaan vanhusväestön näkökulmasta, joille pienetkin muutokset jo opetelluissa palveluissa estävät k'äytln kokonaan.

  • On

  • Ei, henkilökohtaisen konttorissa tapahtuvien palveluiden osalta. Ovat aukioloiltaa hyvin rajoitettuja ja kalliita.

  • Eivät ole. Konttori naapuripitäjässä avoinna ti klo 10-14!!!

  • Pienilla paikkakunnilla aukioloajat ovat naurettavat, muodostuu pitkia jonoja kun viikossa on vain pari tuntia milloin voi kayttaa kateispalveluita.

  • Eivät, oman pankkini konttori on tavallisesti auki työaikana, ei silloin, kun voisin itse asioida siellä.

  • Kyllä

  • eivät

  • Kaikkien pankkien aukioloajat eivät ole riittäviä

    • «
    • …
    • 14
    • 15
    • 16
    • 17
    • 18
    • 19
    • 20
    • 21
    • 22
    • 23
    • 24
    • …
    • »