Täsmäkoulutusta/oppisopimuskoulutusta yritysten tarpeisiin.
Kouluttaminen/uudelleenkouluttaminen ammatteihin, joihin on jo nyt ja erityisesti tulevaisuudessa tarpeita: metalliala + koodaus.
Opintopolkuja joihin aikuiset jo työelämässä toimivat voivat osallistua, ei ole koska perheellinen ihminen ei voi lähteä työstä koulutukseen tai uudelleen koulutukseen. Siksi puhe elinikäisestäoppimisesta on vasta aivan teoriatasolla.
Ammatillisen ja korkeakoulutuksen laatu ja kyky vastata jatkuvan oppimisen haasteisiin sekä työelämäyhteistyön uudenlaisiin ratkaisuihin. Edellyttää opetushenkilöstöltä ja koulutuksen järkestäjiltä uudenlaista tapaa toimia ja osaamista, jotta työelämän muutoksessa pysytään mukana ja osataan yhteistyössä vastata haasteisiin alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Kansainvälistyvät työ edellyttää kansainvälistyvää koulutusta jne.
Olemassa olevien palvelurakenteiden ja toimintojen kehittäminen vastaamaan paremmin työllisyyttä edistäviin palvelutarpeisiin, pitkäkestoiset olemassa oleviin palvelurakenteisiin kiinnittyvät hankekokonaisuudet.
Työpaikkojen sijoittuminen sinne missä ihmiset haluavat asua.
1. Elämän aikana tapahtuvien muutosten vaikuttaminen/vaikutus työllistymiseen= voimavaratyöllisyyden kehittäminen.
2. Työammattien kehittäminen.
Erilaiset osa-aikaistyön ratkaisut, esim. isovanhempien mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen. Rakennerahastotoiminnalla voitaisiin myös edistää työelämän benchmarkingia ja 2. asteen, korkeakoulujen ja työpaikkojen välistä työnkiertoa. Olisi hyvä, jos oppilaitosten henkilöstö voisi käydä työelämän tutustumisjaksoilla joko toisissa korkeakouluissa tai alueen yrityksissä. Näin tietoja ja osaamista päästäisiin vaihtamaan avoimesti, mikä toisi myös enemmän ymmärrystä työelämän/opetuksen/tutkimuksen välille ja edesauttaisi paitsi 2. asteen reformin myös korkeakoulujen painottamaa työelämälähtöisyyttä.
Tarvitaan lisää tehoja maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen ja suomalaiseen työelämään perehdyttämiseen (ohjatut työkokeilut).
Kouluttajien ja yritysten välinen yhteistyö paremmaksi.