Mielenterveys ei ole erillinen osa ihmisen elämää eli psykofyys.sosiaalista hyvinvointia. Ympäristöllä/asumisella on iso vaikutus hyvinvointiin, puhumattakaan jatkuvasta taloudellisesta epätasa-arvosta.

Avoin keskustelu yhteiskunnassa ja hankkeet, joiden tiedotuksella ja materiaaleilla ennaltaehkäisevä mielenterveystyö tuodaan mm. päiväkoteihin, kouluihin ja työterveyteen normaalina asiana somaattisen terveyden rinnalla käsiteltäväksi asiaksi.

Mielenterveyden ollessa pääoma, siitä vähäosaisempia ihmisiä tulee edelleen arvostaa ihmisinä, joilla on oikeuksia, joilla voi olla paljonkin annettavaa. Mielenterveyden ongelmista kärsiviä ei pidä luokitella vähempiarvoisiksi.
Kun mielenterveydestä puhutaan avoimesti ja tuomitsematta, on silloin myös varhaisessa vaiheessa tai lievästi kärsivillä enemmän rohkeutta hakea apua.
Nyt mielenterveydestä annettu hoitopäätös on monille tuomio, joka voi jopa lisätä sairastavan taakkaa.

Pitäisi madaltaa kynnystä hakea apua tarvittaessa ja tehdä se mahdollisimman helpoksi. Saada ihmisten tietoisuuteen mahdollisuudet.

Neuvola- ja koulujärjestelmään terapiahenkilöstöä lisää, kuten toimintaterapeutteja ja psykofyysisiin menetelmiin ja traumamenetelmiin erikoistuneita ammattilaisia. Jos saadaan sekä lapsille että vanhemmille stressin säätelyä, traumakokemuksia ja tunnetaitoja tukevia interventioita sinne, missä on mahdollista tavoittaa kaikki kansalaiset portaittain, tulevat vaikutukset näkymään väistämättä psyykkisessä kestävyydessä ja resilienssissä koko yhteiskunnassa. Hyödyllisiä kokonaisvaltaisia lähestymistapoja mm. mindfulness, TRE, EFT, jooga ym. Erityisesti tärkeää olisi tunnistaa, kuinka traumat edelleen vaikuttavat meissä ja kuinka niitä voitaisiin purkaa ja käsitellä, etteivät siirtyisi aina seuraaville sukupolville. Yhteisöllisyyden voima on Suomessa unohdettu. Sillä on merkittävä terveydellinen vaikutus. Rakenteiden muuttaminen siten, että yhteisöllisyys mahdollistuu, pitäisi tuoda myös keskiöön. Nyt suorittaminen töissä ja kouluissa, vapaa-ajallakin imee ihmisten energiat niin, ettei enää kyläillä ja auteta toisia. Muutos työorganisaatioihin ja muihinkin instituutioihin olisi paikallaan, niin, että ihmisillä jää aikaa ja energiaa olla läsnä toisilleen. Turvattomuus ja yksilökeskeisyys ajaa suorittamaan. Olemme unohtaneet, että tarvitsemme toisiamme ja kiireetön, hyväksyvä läsnäolo rauhoittaa ja tuo turvan. Sitä tarvitsemme ennen kaikkea, aitoa hyväksyvää ja rakastavaa kohtaamista. Tässä kiireessä ei ehdi pysähtyä itsensä saati muidenkaan äärelle.

Yksilöllisyyden huomioiminen. Tämä edellyttää suorituskeskeisyydestä luopumista. Jaksamisen rajat on yksilölliset ja työteho vaihtelee tilanteen mukaan, eikä kukaan pysty maksimisuoritukseen koko ajan. Inhimillisyyden ymmärtäminen ja huomioiminen poistaa kuluttavaa painetta, jolloin hyvinvointi kohenee ja mielen sairastumista saadaan ehkäistyä.

Pääoman ylläpito varmistetaan sillä, että hoitoonpääsy on helppoa jokaisella elämän ikä- ja osa-alueella.

Helppo ja tehokas saattavuus palveluun ja matala kynnys

Ennaltaehkäisy, puuttuminen, huomaaminen (jo neuvolassa täytyy olla tähän mahdollisuus ja ammattitaitoa sekä aikaa). Mielenterveyden tukeminen läpi elämänkaaren! Tukeminen, avun ja hoidon saaminen mahdolliseksi ja kynnyksettömäksi.
Kokemusasiantuntijuuden käyttäminen.

Varhainen puuttuminen, tarpeeksi resursseja myös pienemmillä paikkakunnilla saada psykologi- ja psykoterapiapalveluita (erit. Lapset ja nuoret), toimivat tiedonkulkutavat eri toimijoiden välillä