Mielestäni sokeiden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että jaws ja muut ruudunlukuohjelmat toimivat hyvin pankkien nettisivuilla. Painikekuvaukset kerrotaan puheella ja ne on pistenäytöllä tunnistettavia.
Pankkipalveluja tulisi pystyä hoitamaan henkilökohtaisesti läsnä palveltuna niin, että myös mm lievästi kehitysvammaiset pystyisivät itse hoitamaan asioitaan. Myös puhelinnumero, mistä voi kysyä apua tulee olla helposti saatavilla.
Yhdenarvoistaa eri tapoja hoitaa pankkiasioita (esimerkiksi tunnuslukulaitteelle samat oikeudet kuin mobiilisovellukselle).
Pankkiautomaatteja tulisi lisätä.
Peruspalveluihin pitäisi kuulua mobilepayn kaltainen universaali palvelu.
Henkilökohtaista palvelua joka kunnassa lisättävä.
Asiakaspalvelu on nykyään hankalaa ja sitä on vaikea saada
Ongelma tilanteissa(kortin katoaminen yms) käteisen saanti on tehty hyvin vaikeaksi, sekä joillekin ihmisille lähes mahdottomaksi.
Sähköiset laskut ovat yleistyneet valtavasti. Sähköisten laskujen vastaanotto ja arkistointi olisivat tärkeitä peruspalveluihin. Arkistointi myös muissa palveluissa (tiliotteet jne) pitäisi olla tehty helpoksi, nyt pankit tallettavat näitä vain 18 - 24kk.
Pankin ovi pitää olla auki klo 9-18 arkisin. Asioiden toimittaminen täytyy onnistua ilman ajanvarausta: rahan nosto, rahan tallettaminen, laskujen maksu, pankin nettisivujen käyttöopastus erilaisilla laitteilla läppäri, pöytäkone ja kännykkä)
Pankkikonttoreita enemmän.