Jalkautuva työ, esim. kotikäynnit mahdollisiksi. Moni jää tuen ulkopuolelle vain siksi, että estettömyys ei koske vielä kaikkia vammautuneita/sairastuneita. Esim.sisäilmasta sairastuneet eivät voi asioida homerakennuksissa. Työntekijöiden hajusteettomuus tärkeääm töhön on vielä matkaa.

Myös sairaaloiden, toimitilojen ym.wifit ja ihmisten kaikkialla signaaleitaan levittävät älypuhelimet yms ovat osalle kansalaisia iso ongelma. Olisi luotava esteettömiä, langattomasta säteilystä vapaita hyvän sisäilman kohtaamispaikkoja, jotka soveltuvat myös sähköherkille.

Hyvä mielenterveys kuuluu kaikille, samoin oikeus hoitoon ja kohdatuksi tulemiseen tarvittaessa.

Kaikenkaikkiaan kynnyksiä hoitoon pääsyyn tulee madaltaa. Kehitys on ollut päinvastaista, ja ihmisiä jää todella hirveisiin tilanteisiin yksin. Etenkään nuoret eivät saa joutua odottamaan hoitoonpääsyään kuukausia. Nuoren aikahorisontissa apua on saatava silloin kun sitä on vielä valmis itse vastaanottamaan.

Riittävästi rahaa palveluiden tarjoamiseen peruspalveluiden kautta. Palveluohjaajien palkkaamista rinnallakulkijoiksi pidempi aikaiseksi avuksi arkeen. Mahdollisuus käydä terapiassa ja saada apua varallisuudesta riippumatta.

Oikeus olla fyysisesti sairas, eikä määritellä sairauksia toiminnallisiksi. Tuetaan ihmisiä, jotka menettäneet kaiken. Mielenterveyspalvelujen runsas laajentaminen, jos mennään sille linjalle, kaikki sisäilmasairaat ovat psyykisesti sairaita, vaikka kognitiivisen terapian (tutkimukset Suomessa TTL ja Tanskassa) ei olekaan todettu parantavan sairautta, vaan tukee ihmistä vaikeuksissaan. Silti STM, THL ja TTL painottavat terapiaan.

Traumainformoidun hoitamisen opettaminen kaikille sosiaali- terveys- ja opetusalan ammattilaisille, ainakin perustiedot asiasta. Lakiin kirjattu tasa-arvo, niin että kaikilla on mahdollisuus saada tarvitsemaansa hoitoa, riippumatta sosioekonomisesta asemasta, asuinpaikasta tai työkyvystä. Mahdollisuus terapiaan, hoitoon ja tukeen niin kauan, kuin sitä tarvitsee. On huomattava, että vaikeissa kiintymyssuhdetraumoissa ja dissosiaatiohäiriöissä terapian tarve saattaa olla hyvin pitkäaikainen. Psykoterapeuttiopinnot pitäisi saada ilmaisen yliopistokoulutuksen piiriin.

Lakisääteinen hoitoon/palveluihin pääseminen, nuorille digikeinoin milenterveyskontaktiappsi tms. Samoja teemoja kuin aiemmissa vastauksissa.

Kaikkien palvelujen ei tarvitse olla laaja-alaisia. Ihminen voi menettää subjektiutensa kun ympärillä häärii liikaa ihmisiä - mutta hakeutumisen palveluihin pitäisi olla mahdollisimman helppoa ja luottamuksellista.

Viiden vuoden karenssi Kelan tukemaan psykoterpiaan tekee vaikeasti sairastavien ihmisten (vaikeasti traumatisoituneet, dissosiatiiviset häiriöt, persoonallisuushäiriöt, useat eri diagnostiset kriteeri täyttävät ihmiset) elämästä epäinhimillistä. Karenssi on poistettava. Viesti mielenterveyden hoidossa on usein, ettei apua ole. Ihmiset saattavat jäädä palloilemaan päihdetyön, mielenterveystyön ja syömishäiriöpoliklinikan välille. Traumatuntemus puuttuu henkilökunnalta melkein kokonaan. Hoidosta on tehtävä kokonaisvaltaista ja ymmärrettävä eri ongelmien yhteys. Tutkimuksia ei resurssipulan vuoksi tehdä huolella, jolloin vääriä diagnooseja ja lääkkeitä annetaa herkästi. Vaikeasti oireilevat ihmiset eksyvät mielentervyeshoidon ja Kelan kunotutusviidakon syövereihin. Monet antavat lopulta periksi.

Oikea-aikainen hoito, varhainen puuttuminen, ennaltaehkäisy.

Moniammatilliset palvelut: ihminen kohdataan alusta alkaen kokonaisvaltaisesti ja kaikki elämän osa-alueet huomioiden. Palveluiden sisältö tulisi mennä osittain päällekäin ja siirtyminen palveluista toisiin sujuisi joustavasti.

Potilas tulee ottaa huomioon diagnostiikassa ja hoidossa. Ammattilaisia pitää kouluttaa ymmärtämään, että potilas elää oireidensa kanssa ja on niiden paras asiantuntija.