Tärkein kohta varmaan ja tässä mennä metsään ihan jo käypä hoitoa myöden siellä ne pölhöimmät ihmiset säätävät jotain ihme linjauksia ja tippuneet psykiatrian kehityksen kelkasta jo aikoja sitten. Saa aika kova "moraalin" omata tästä tappavasta ja vammauttavasta menosta. Hyvin vissiin siellä johdossa nukutaan?

Päätöksen teossa kuunneltava kokemusasiantuntijoita ja psykologeja. Psykiatrian edelläkävijämaissa (Iso-britannia, Australia) näin on jo tehty, hyvin kokemuksin. Oman työni kautta tullut vahva käsitys, että Suomessa alaa hallitsevat käytännön työtä tuntemattomat virkailijat sekä lääkepainoitteinen lääkärikunta.

Verkostojohto l. sos- ja terveyspuoli yhdessä eikä ylilääkäröintiä.

Sote- alueet velvoitetaan järjestämään saman tasoiset palvelut koko suomeen.

Palveluiden tarjoajien (psykiatrit, terapeutit, hoitajat) väliset eroavaisuudet esim siinä miten käypähoitosuosituksia sovelletaan. Lääkitysperiaatteet eivät saa riippua siitäkenen hoitoon sattuu joutumaan. Jotkut lääkärit ovat periaatteellisen lääke, etenkin bentsokielteisiä. Asennetta ei saa soveltaa tuntematta potilaalle aiheutuvaa haittaa lääkityksen epäämisestä tai pahimmillaan äkki-epäämisestä. Ihmiset, mielenterveyspotilaatkin ovat hyvin yksilöllisuä. Psyyken lääkitystä ei voi tarjota yhden ainoan sabluunan mukaisesti kaikille.

Tämä kalskahtaa siltä, että vain tietynlaiset terapiat hyväksyttäisiin ja kajottaisiin myös potilasasiakirjoihin, jotta voitaisiin johtaa tiedolla...
Jotkut psykoterapiat sopivat hyvin tietynlaisiin tutkimusasetelmiin. Se ei silti tarkoita, etteivätkö toisenlaiset psykoterapiat olisi tarpeellisia tietyille ihmisryhmille.
Esim kogniitivinen psykoterapia voidaan esittää erilaisin mittarein paremmin kuin psykoanalyyttinen. Se ei silti tee psykoanalyyttisesta terapiasta yhtään sen huonompaa ja psykoanalyyttinen terapia on ehdoton terapiamuoto joillekin potilasryhmille.
Potilasasiakirjoja ei tule läpikäydä esim tekoälyn avulla edes tiedonsaannin takia. Tälläinen ajattelutapa kaikenlisäksi lokeroi ja stigmatisoi ihmisiä.
On luovuttava pitkissä kuntoutuksissa keinotekoisista mittareissa. Psykoterapian tulokset eivät välttämättä ole
laitettavissa vuosittain mittarimuotoon. Prosessi voi toisinaan olla pitkä ja hidas.

Kelan pitää jatkaa psykoterapioiden (kuntoutuspsykoterapia ja vaativa lääkinnällinen kuntoutus) rahoittajana.

On ryhdyttävä kokeilemaan sitä, että psykoterapian saantia ei rajoiteta ulkoisten tekijöiden takia, vaan annetaan rahoitusta niin pitkiin psykoterapioihin kuin potilas tarvitsee ja katsotaan onko tästä hyötyä potilaalle ja yhteiskunnalle.

-On huomattava yhteiskunna ja ympäristön osuus potilaan tilassa. Esim jos potilas ei saa tehtyä ruokaa, voi hän olla kärttyinen nälkäisenä. Jos potilaan seksuaaliset tarpeet eivät tule tyydytetyksi, voi hän olla kärttyinen. Jos potilaan rahat eivät riitä kuntoutukseen, ei hän välttämättä parane (eikä kyse ole hänen psyykestään tai vastustuksestaan).

Potilasta ei saisi kohdella holhottavana lapsena tai pelkkänä autettavana.
Rahoitus tarpeeksi pitkään kuntoutukseen, jopa 5-7 vuoden kuntoutukseen, on turvattava. Potilaan on
saatava valita palveluntuottaja itse sekä psykoterapian suuntaus.

On myöskin väärin, että potilas joutuu jäämään eläkkeelle tai tekemään itsemurhan, kun ei saa riittävän pitkää kuntoutusta. Riittävän pitkä ja intensiivinen kuntoutus (jopa se 5-7 v., 3-4 krt vko) tulisi halvemmaksi ja paremmaksi yhteiskunnalle ja potilaalle kuin pysyvä eläke tai itsemurha. Tämä on myös ihmisoikeuskysymys. Mikään muu ihmisryhmä ei Suomessa joudu taistelemaan hoidostaan, kuten pitkiä tiiviitä psykoterapioita tarvitsevat. Pitkät psykoterapiat uhkaavat jäädä lyhytterapioiden jalkoihin.

Koulutuksen lisääminen.

Hoidon organisoinnin kannalta ja portaattomuuksien kannalta tärkeä asia.
Kunhan vain raportointi ja kirjaaminen ja tilastointi ei veisi aikaa potilastyöltä, jota se näkemäni ja kokemani mukaan tekee paljon jo nyt. Koneet ja niiden tuijottaminen ovat vieneet aikaa ja tilaa tärkeimmältä - potilaan kohtaamiselta. Johdon tasolla myös harvemmin ymmärretään tai kuullaan henkilöstön ja potilaiden mielipiteitä.

Johtoon oman kokemuksen omaavat

Päättäjät voisivat kiinnostua muustakin kuin mielenterveysongelmien ehkäisystä. Jos on jo sairastunut pitäisi silti olla joku joka puhuu puolesta ja yrittää parantaa palveluja ja kuntoutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi moni mut-eläkeläinen haluaisi uuden mahdollisuuden päästä mielekkääseen elämään, esim osa-aika tai kuntouttavaan työhön, työkokeiluun, mitä vain ettei tuntisi itseään vain turhaksi ja taakaksi yhteiskunnalle,hylkiöksi suoraansanottuna.