Koko ajan valmistuu uutta tieteellisesti tutkittua tietoa, johon mielenterveystyönkin tulee perustua. Uudet mahdollisuudet tulee voida nivoa yhteen vanhojen kanssa, että mahdollisuudet auttaa maksimoituisivat: velvollisuus pysyä ajan tasalla, mahdollisuus kouluttautua ja kehittää, ottaa käyttöön uudet systeemit tarpeen mukaan.

"Johtaminen" pitäisi olla ohjaamista ja turvaverkoston luomista. Myös iäkkäimmille ihmisille tulisi turvata sairaanhoito ja sosiaaliturva. Ei saisi yhä enemmän vain "säästää" ja "karsia" menoissa potilaan ikääntyessä. Tällöin myös tulee yhä lisää vakaviakin sairauksia, jotka täytyy hoitaa, eikä vain odottaa, että "kyllä se siitä kuolee".

Kokemusasiantuntijat tulisi ottaa nykyistä laajemmin osaksi mielenterveyspalveluiden strategista suunnittelua, seurantaa ja arviointia.
Psykiatrien ylivaltaa erikoissairaanhoidon palveluissa tulisi kaventaa ja nähdä psykiatrien osaaminen yhtenä resurssina hoitotyössä.
Lääkärikoulutuksessa tulisi nostaa esiin lääkkeettömiä hoitokeinoja ja vahvistaa lääkäreiden yhteiskuntatieteellistä ja psykologista osaamista ja ymmärrystä. Vaikka lääkkeet voivat olla olennainen apu esimerkiksi vaikeassa masennuksessa, lääkkeet eivät ratkaise yksinäisyyttä tai eriarvoisuutta, jotka usein vaikuttavat mielenterveysongelmien taustalla.

Tietoa mielen sairauksista joka ikiselle ammattilaiselle. Ihminen on kokonaisuus. Keho ja mieli kulkee käsikädessä, aina.

Koulutus.

Hyvä mielenterveysjohtaminen kuuntelee työnsä ja alansa tuloksia palvelujen käyttäjiltä, siis ruohonjuurituloksia. Niitä tulee kerätä sillä tavalla, että kaikkien ääni tulee kuulluksi, ei pelkästään nyky-digi-laitteilla, koska se ei ole riittävän tasa-arvoista. Samoin meidän digiloikka palvelujen käytössä on syrjäyttänyt suuren joukon kansalaisia pois hyvä mielenterveystyön ääreltä sekä kaupungeissa, että harvaan asutulla maaseudulla. Mitä ovat parhaiten soveltuvat indikaattorit ja kenen näkökulmasta? Nykyisin pitäisi olla mahdollista jalkautua palvelunkäyttäjien pariin niillä tavoin, jotka oikeasti tavoittavat heitä. Se on tietenkin rahakysymys, mutta ennen kaikkea arvovalinta: halutaanko todellista tietoa vai vain tilastoja?

Mielenterveystyön ohjaaminen ja suunnitteleminen on kansallisesti liian pienen ja yksipuolisen ryhmän käsissä. Ohjaus ja suunnittelu tulee avata laajemmille näkökulmille.

Johdon rinnalla esim. kokemusasiantuntija. Myös päihdelalan asiantuntijan ja siinäkin kokemusasintuntijan rinnalla oloa, yhteistyötä. Tehdään jo kauaskantoisesti ennaltaehkäisevää " valvontaa".

Muistetaan asiakkaat ihan ruohonjuuritasolla ja heidän tarpeensa.

Osallistava hoito antaa mahdollisuutta hankkia onnistumisen kokemuksia, joka vahvistaa omanarvontuntoa ja itseluottamusta jne.