Käteisen nostaminen konttoreista on hankalaa ja vaikeaa kun niiden konttoreiden määrää on voimakkaasti vähennetty, jotka käsittelevät käteistä rahaa. On tärkeää säilyttää käteisen rahan saatavuus. Lisäksi asiointi pankin konttorissa on hankalaa ja ajanvarauksen kautta saatava tapaaminen voi olla vasta viikkojen päässä.
Lainan lyhentämisestä ei saa periä maksua! Rahanvaihtomahdollisuus esim. Dollareista euroiksi joka pankkiin.
Käteistä tarvitaan! Myös lapset oppivat rahankäytön paremmin konkreettisen rahan avulla. Jos ei käytetä käteistä, aina on olemassa kontrollin mahdollisuus, mitä ei tietenkään saisi olla. Jokaiselka tulisi olla itsenäinen päätäntävalta rahojensa käytöstä. Rajoituksia käteisen nostolle ei voi asettaa pankki vaan yksityishenkilöllä on oltava valta päättää tilinsä nostorajoituksista. Tilillä olevat rahat eivät ole pankin omaisuutta!
Tulisi lisätä. Olisi tärkeä että pankkiin pääsee hoitamaan asian niinkun ennen eikä tarvitsisi varata aikaa.
Asiakaspalvelua siirretty liikaa etäyhteyksien varaan
lisätä maksuton paikallinen asiakaspalvelu tilinomistajille, maksuton laskunmaksu ja käteisen nosto. ajokortti riittäväksi henkilökortiksi tai biometrinen passi oli voimassa tai ei tai sormenjälki ikuisena tunnisteena. käteinen parhaana kiinteänä valuuttana.
Konttorien ovet tulee olla avoinna ja jokaiseen konttoriin pitää olla suora numero saatavilla. Asiakaspalvelun taso on käsittämättömän huonoa. (OP)
Riittävät pankkipalvelu turvattava niille joilla ei olemahdollista sähköisiin palveluihin syystä tai toisesta.
Asiakaspalvelua suoraan tiskillä ilman ajanvarausta tulisi ehdottomasti lisätä
Pankkien konttoreita tulisi palauttaa maakuntiin ja laajentaa niiden aukioloa. Käteinen myös takaisin pankkien konttoreihin, että raha olisi nostettavissa tarvittaessa kerralla. Sähköiset palvelut ovat jossain määrin arkea helpottavia, mutta niiden ulkopuolelle jää suuri määrä kansalaisia esim. ikääntyneet ihmiset, joiden elektronisten laitteiden käyttötaito on heikentynyt.
kasvokkain tapahtuvia palveluita lisätä