Henkilökohtaista palvelua lisätä muutoin kuin netin kautta ja palauttaa paremmat pankin aukioloajat.
Paikan päällä asiointi hankalaa, tätä pitäisi kehittää
Enempää ei tulisi karsia, pankkien konttoreita on harvassa ja voi joutua matkustamaan jopa toiseen kaupunkiin niitä varten
Pankissa tulisi saada asioida ilman ajanvarausta. Puhelinpalvelu pitäisi toimia ilman tunnistautumista. Pankkien perus asiakaspalvelut takaisin.
Lisätä joutas pankissa asioimisen nopeuttamista.
Lisätä kassalla henkilökohtanen palvelu.
Konttoreita takaisin.
Peruspankkipalveluita tulisi lisätä. Nykyinen digitaalinen järjestelmä on erittäin riippuvainen tietoverkon olemassaolosta. Mikäli tietoverkkoyhteydet syystä tai toisesta katkeavat, kaupankäynti pysähtyy kuin seinään.
Esim. henkilökohtaista pankkipalvelua alkaa olla kohta mahdotonta saada, kun kaikki pitäisi hoitaa netissä. Säästetään kaikesta mistä pystytään asiakkaita kurmuuttaen. Johtajille kyllä riittää hyvää liksaa.. Sääliksi käy varsinkin iäkkäämpien ihmisten puolesta joiden IT-taidot ovat tuskin lasten tasolla. Puhumattakaan sitten niistä pankeista joiden konttoreita ei vähänkään pienemmiltä paikkakunnilta löydy ollenkaan. Pankkien rahanhimossa myös kaikki muuttuu maksulliseksi ja koko ajan vain kallistuu. Kohta varmaan jokaisesta sanotusta sanastakin saa maksaa ettei aspan tarvitse kauaa samaa naamaa katsella. Surkeaa tämä nykykehitys.
Peruspankkipalvelut saatavuus huono. Lisätä pitäisi.
Käteisen rahan saatavuutta on helpotettava. Niiden ihmisten, jotka eivät syystä tai toisesta voi käyttää internettiä, pankkiasiointimahdollisuuksia on parannettava.