Henkilökohtaista asiointia tulisi lisätä, pitäisi ottaa huomioon iäkkäät asiakkaat joilla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköisiä palveluita, lisää konttoreita.
Pienkonttoreita enemmän ja f2f asiakaspalvelua myös ns töiten jälkeen eli iltaan asti
Tulisi ennalta ehkäistä netti huijauksia ja mahdollisuutta puuttua nopeasti viranomaisten kanssa esimerkiksi jäädyttämällä varastetut/ väärin hankitut rahat. Netti huijaukset ovat yleistyneet joten olisi tärkeää että pankit tekisivät sujuvaa yhteistyötä tälläisien asioiden parantamiseksi/ ehkäisemiseksi.
Käteisen nostoon pankista fyysisesti pitäisi saada paremmaksi. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asioida sähköisesti.
Konttoreita olisi hyvä olla lisää josta saisi käteistä. Olisi mukava nostaa tai tallettaa käteistä ilman että pankki käy kuulustelemaan ilman minkäänlaista epäilyä rikoksesta.
Konttoreita joissa henkilökohtaista palvelua ja myös puhelinpalvelua. Asiakaspalvelu puhelimia lisää. Tänään ei edes tiedä missä on konttoreita joissa henkilökohtaista palvelua ja rahannosto mahdollisuutta.
Lisätä. Tililtä rahan nostaminen ja laskun maksaminen pankissa pitäisi olla mahdollista kaikissa konttoreissa tai ainakin vähintään 4 arkipäivänä viikossa.
Pankki tili ja debit kortti / verkkopankki pitää saada aina. Niin yrityksen kuin yksityishenkilön.
Enemmän käteis palveluita
Käteisen käytön lisääminen niin kuin Latviassa, Liettuassa, Virossa. Palvelumaksut liian kalliita.