• Ei ainakaan luopua mistään

  • Pienemmissä kaupungeissa ei ole kuin op:n konttoreita, konttoreita tulisi lisätä, kaikki ikäryhmät huomioiden.

  • Kassapalveluaikoja tulisi lisätä! Hirveä järjestely että työssäkäyvä pääsee pankkiin kun henkilökohtainen palvelu on vaikka kerran viikossa aamupäivisin! Liikaa byrokratiaa ja kyttäämistä henkilötasolla kun pahin rikollisuus on kuitenkin anonyymit verkkopalvelujen kautta! Käteistä tarvitaan aina, joku päivä vaan tuo upea digisysteemi on kaatunut määräämättömäksi ajaksi ”syytä tutkitaan” ja bensaa on saatava että pääsee töihin ja lounas pitää maksaa jos aikoo syödä!

  • Pankkeihin ei enää pääse kuin ajan varaamalla ja ajat menevät viikkojen päähän. Palveluita tulisi lisätä.

  • Palvelusta ei tule luopua. Käteisen tulee pysyä käytössä. Sitä tulee pystyä nostamaan konttoreista jatkossakin. Tavallisten ihmisten käteisen pienen määrän käytön kontrolloiminen tulee lopettaa. Ja muutenkin ihmisten nöyryyttäminen omissa raha-asioissaan.

  • Lisätä henkilökohtaista asiakaspalvelua (oikeita ihmisiä, ei botteja) ja mahdollisuutta nostaa käteistä rahaa. On tärkeää, ettei olla pelkän sähköisyyden varassa.

  • Digipalveluista tulisi siirtyä enempi myös lähipalveluihin. edes keksikokoisista kaupungeista ei saa enää palvelua, miehellä keti viikkoja sada uudet tunnukset pankkin, ei kyennyt mitään asioita hoitamaan edes naapurikaupungissa konttorissa vaan aika piti tilata ja sen sai vasta viikkojen päähän. Palvelu on älyttömän huonoa.

  • Pankkipalveluita ei saisi tarjota pelkästään elektronisena. Vaikka käytän verkkopankkia laskujen maksuun haluan paperisen laskun enkä hyväksy esim e-laskua. Nykyisin ihmisiä yritetään väkisin siirtää e-asiakkaiksi ja se ole oikeudenmukaista. Ihmisillä tulee olla myös helppoa asioida pankissa ilman e-asiakkuutta.

    Tämän tulee tapahtua pelkästään huoltovarmuuden toteutumiseksi. Mikäli olemme sitoutuneet e-palveluihin, silloin kun syntyy todellinen kriisi ja sanotaan että pakkien järjestelmät ajetaan alas vaikka sodan vuoksi. Koko maa tulee olemaan täydessä kaaoksessa, kun kukaan ei voi ostaa tai myydä. En usko että nykyisin on varalla enää edes vanhaa kortin höylästä, jos yhteydet eivät toimi.

  • Henkilökohtaista palvelua ja käteisen käyttöä ja saatavuutta parannettava

  • Suurin osa palveluista on ns. etänä joko netissä tai puhelimessa. Osa ihmisistä iän, puuttuvan osaamisen tai kehityshäiriön takia ei voi tällä tavalla asioida, jolloin myös nämä eri kohderyhmät pitää muistaa. Ei voida ajatella kaikkia samassa massassa. Samalla tulee ottaa huomioon syrjäkylät yms. missä ei välttämättä ole pankkia/automaattia kovinkaan lähellä. Enemmän yksiöllisempää ajatusta.

    • «
    • …
    • 67
    • 68
    • 69
    • 70
    • 71
    • 72
    • 73
    • 74
    • 75
    • 76
    • 77
    • …
    • »