ei
Henkilökohtaista pankkipalvelua olisi lisättävä.
Pankkien peruspalveluiden saatavuutta tulisi lisätä.
Pankkikonttoreita lisättävä ja niihin riittävästi osaavaa henkilökuntaa. Kaikki asiakkaat eivät osaa tai voi käyttää sähköisiä palveluita.
Henkilökohtaista asiakaspalvelua lisättävä fyysisesti. Lisää konttoreita ja lisää puhelinpalvelua, lisää ajanvarauksella varattavia aikoja. Ns normaalit aukioloajat. Nykyään on todella vaikea saada aikoja konttoriin ja voi joutua odottamaan todella kauan. Tai pankista riippuen jonottamaan vuoronumerolla monta tuntia paikanpäällä pääsemättä siltikään hoitamaann asioitaan. Kaikki eivät halua tai osaa käyttää digitaalisia palveluja ja haluavat mielummin kohdata pankkiasioita hoitaessaan ihan fyysisesti auttavan ja osaavan ihmisen.
Käteisen saantia pitää parantaa, sekä konttorissa asiointia.
sähköinen järjestelmä on toimiva , mutta ongelma onkin siinä että pitää olla rinnakkaisjärjestelmiä . vanhaa ja uutta. pyrokratia järjestelmien hinta, asiakas aina maksaa.
Henkilökohtaista asiointia toimistoissa pitäisi palauttaa käytäntöön takaisin. Ihminen asioi ihmisen kanssa toimistossa.
Konttoreista saatavia kassapalveluja pitäisi lisätä heille, jotka eivät osaa käyttää sähköisiä palveluja.
Digitaitoisillekin tulisi suoda mahdollisuus hoitaa esim. lainasta sopiminen kasvokkain toimihenkilön kanssa.
Pankkipalvelut tulisi säilyttää jokaisessa kunnassa.
Joista saa myös käteistä rahaa ym.pankkipalveluja.