Ei
Ei. Helpommin on saatava palvelua eikä pitkillä jonottamisilla tai monen viikon päähän menevillä ajoilla tehdä hyvää asiakaspalvelua.
Ei, oli kyseessä päivittäis pankkipalveluiden saatavuus, lainan hakeminen tai asiointi pankissa. Aina jonotat tai varattu aika pitemmän ajan kuluttua. Myös yht.ottoihin vastataan miten sattuu
Ei
Kyllä
Eivät ole. esim. vapaa-ajan yhdistysasioissa pitäisi päästä pankkiin myös ns. toimistoajan ulkopuolella, sillä työnantaja ehkä ymmärtää vielä henkilökohtaiset pankkiasiat, mutta ei välttämättä enää ns. vapaa-ajan harrastuksiin liittyviä pankkiasioita, jotka joskus kuitenkin vaativat pankissa käymistä.
Tässä olisikin parannettavaa. Myöhäisemmät aukioloajat helpotytaisivat asiointia.
Mitä pienempi asiakas, sen surkeampi palvelu. Pankit ovat hiukan unohtaneet, että pankki on asiakasta varten, ei toisinpäin.
Konttorit ovat avoinna ajanvarauksella muutaman tunnin päivässä, yleensä klo 10-13, jolloin itsekin teen töitä. Sähköisiä palveluita on tullut tarjolle myös ilta-aikaan, mutta näille ei minulla ole ollut tarvetta.
Ei