Toimenpiteet ovat kaikki kannatettavia.
Toimenpiteiden toteuttajia on kuitenkin konkreettisesti nimettävä:  kuka, mitä ja missä tekee, mikä organisaatio, kuka henkilö/yhteisö.
Ja kenen vastuulla= kuka rahoittaa?
Ymmärrämme, ettei ole mahdollista olla liian konkreettiseen, mutta olisi tärkeä roolittaa toimenpiteiden tekijät.
Kunnat ovat staattisia, ylläpitäviä, konservatiivisiakin toimijoita, pysyviä ja edustavat alueilla strategiatason ja lainsäädännön näkökulmien kautta käytännön toimijaa. Muutos tapahtuu erilaisten päätösprosessien kautta ehkä, mutta huomattavasti hitaammin,  ellei osata hankkia yksityiseltä sketorilta ( yhdistykset, järjestöt, yritykset yksityiset toimijat) kettterämpää toteutusta, palveluja Siksi toimenpiteisiin ja suunnitelmiin olisi uskallettava artikuloida sanoja: Hankinta, puitesopimus, ostopalvelu, kumppanuussopimus, verkostosopimus, alihankinta jne.

Toimenpiteet ovat tarpeellisia ja perusteltuja ja linjassa selonteon kanssa, mutta kaipaavat lisää konkretiaa. Toimenpiteet ovat esitetty ilman vastuutahoja ja kustannuksia. Toivottavasti nämä määritellään työn edetessä tarkemmin. Toistaiseksi mahdollisten vastuutahojen resursseja on vähennetty sen verran, etteivät ne välttämättä pysty toteuttamaan toimenpide-ehdotuksia. Kulttuuriperinnön säilyttämiseen digitaalisessa toimintaympäristössä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Tämä koskee sekä vanhan kulttuuriperinnön digitalisointia että uuden digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttämistä.
Kulttuurialan tiedontuotanto on valmiiksi hyvin sirpaleista. Joistain aloista on tietoa paljon ja toisista hyvin hajanaisesti. Kaikki mahdollinen yhtenäinen tiedontuotanto on erittäin tärkeää. Olemassa olevia tiedonhankintamenetelmiä on tärkeätä pitää yllä (mm. Tilastokeskus) mutta tarvitaan myös uusia tasavertaisia tutkimus- ja tilastointitapoja. Kulttuurin talous on riippuvainen relevanteista luvuista ja datasta, jolla sen rahoitusta voi perustella.

Kulttuuriperinnön jatkaminen perustuu kansalaisten kulttuuriseen sivistykseen ja toimintaan. Tämän vuoksi on ratkaisevan tärkeää, miten huolehditaan lasten ja nuorten kulttuurisesta sivistyksestä. Taiteen perusopetuksen piiriin kuuluu yhdeksän eri taiteenalaa. Viimeisimmän Opetushallituksen julkaiseman selvityksen mukaan musiikki on ylivoimaisesti suosituin. Yhden seurantavuoden aikana jäi ilman haluamaansa musiikin opiskelupaikkaa tämän selvityksen mukaan yli 5000 lasta. Tämä on 61 % kaikista yhdeksään eri taidemuotoon pyrkineistä. Muuttoliikkeen ja väestönkehityksen takia erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvien lasten ja nuorten opiskelupaikkoja musiikissa tulisi lisätä. Valtionosuuden avulla järjestettyjä oppitunteja olisi pitänyt siirtää jo 20 vuotta sitten vastaamaan lasten ja nuorten lukumääriä paikkakunnittain.

Jotta kulttuuriperinnöstä on tietoa saatavilla, tulee panostaa tutkittuun tietoon ja tieteelliseen tutkimukseen (ei vain tässä mainittuun taiteelliseen tutkimukseen, joka tuottaa uutta kulttuuriperintöä, ei uutta tieteellistä tietoa). Vastuutahot tulee tunnistaa, nimetä ja resursoida riittävällä tavalla. Ilman laadukasta opetusta ei synny syvällistä osaamista, joka on tutkimuksen kannalta ratkaisevan tärkeää. Tarvitaan pitkäjänteisiä panostuksia tiedeyliopistoihin niille tieteenaloille, jotka vastaavat (epävirallisesti) siitä, että kulttuuriperintöä – aineellista, aineetonta ja digitaalista–koskevaa tutkimusta tehdään. Kulttuuripoliittinen selonteko ei saa jäädä irralliseksi kulttuuriperintöstrategiasta ja sen toimeenpanosuunnitelmasta, jossa tutkimuksesta linjataan, että perustutkimuksen resurssit tulee turvata ja soveltavaa ja kansainvälistä tutkimusta tukea. Lisäksi koordinaatiota tulee tehdä korkeakouluvision kanssa, sillä kaikki nämä vaikuttavat yhdessä siihen, miten tutkittua tietoa on saatavilla sekä kulttuuriperinnön siirtämiseksi uusille sukupolville että päätöksenteon tueksi. Lisäksi kulttuuriperinnön suojelutoimista tallennus ja dokumentointi edellyttävät myös asiantuntijakoulutusta, mikä on myös tutkimuksen ja tutkitun tiedon kannalta välttämättömyys.

Kaikkien tiedeyliopistojen kesken tulisi tehdä koordinointia siitä, miten ne vastaavat koulutuksella ja tutkimuksella tulevaisuuden asiantuntijatarpeeseen. Kulttuuriperinnön näkökulmasta tilanne on Suomessa kulkenut päinvastaiseen suuntaan, mihin Unescon yleissopimuksen ratifioinnilla on sitouduttu, tieteenaloja ja opintosuuntia on lakkautettu, vaikka sopimuksen mukaan niitä olisi pitänyt vahvistaa. Tämä kehitys tulee pysäyttää, ja siihen tarvitaan koordinointia eri strategioiden toimenpidelinjausten välillä. Esimerkiksi esittävien taiteiden suojelu aineettomana kulttuuriperintönä tulee varmistaa tunnistamalla ja nimeämällä sitä tutkivat tieteenalat ja turvata niiden perustutkimus (kuten kulttuuriperintöstrategiassa linjataan). Tämä edellyttää konkreettisia toimenpiteitä ja resursseja.

Tavoite tietopohjaisuuden lisäämisestä toimenpiteiden 5 ja 7 mukaisesti tietoperustan vahvistaminen ja alan vaikutusten arviointiin panostaminen ovat erittäin kannatettavia toimenpiteitä. Olisi tärkeää konkretisoida kenelle tämä kehitystyö kuuluu ja miten asia resursoidaan.

TAVOITE
Kulttuuriympäristöjen ja arkkitehtuurin arvostus on lisääntynyt.
TOIMENPITEET 9. Kehitetään kulttuuriympäristöjä erilaisten alueiden tarpeisiin luomalla toimintamalleja vajaakäyttöisen rakennuskannan arvottamiseen sekä kehittämällä olemassa olevan ja vajaakäyttöisen rakennuskannan ja rakennusperintökohteiden käyttöä. 10. Edistetään kestävää arkkitehtuuria ja tuetaan paikallista arkkitehtuuripoliittista toimintaa Suomen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman mukaisesti.

Voisiko tätä kohtaa tarkentaa, että kuntien tilapalveluista vastaavien tai tilahallintojen käyttöön rakennettaisiin vuokramalli kuntien ja valtion vajaakäyttöisen rakennuskannan (mm. rakennusperintökohteiden) vuokrien määrittelyä varten. Jos kohteilla olisi maltillinen vuokrahinnoittelu, edistäisi se samalla kulttuuriympäristöjen elävänä säilymistä ja elävää kulttuuriperintöä, kestävää kehitystä ja esim. taiteilijoiden, kulttuurialan ja luovan alan tekijöiden toimintaedellytyksiä (jos kohteita suunnattaisiin alan toimijoiden käyttöön).

Kulttuuriperinnön säilyttämiseksi ja hyödyntämiseksi rakenteiden, kuten kirjastojen, museoiden ja arkistojen toimintaedellytykset tulee turvata riittävällä rahoituksella ja selkeällä oikeudellisella perustalla.

Tieteellisen tutkimuksen merkitys toimenpiteissä ei tule tarpeeksi esille. Tieteellinen kulttuuria ja taidetta koskeva tutkimus on avainasemassa monissa tavoitteissa mutta sanaa "tiede" tai "tieteellinen tutkimus" ei esiinny kommentoitavissa tavoitteissa ja toimenpiteissä. Tämä on ehdottomasti korjattava. Tieteellisen tutkimuksen jatkuvuus on turvattava, koska vain siten tarvittava kulttuuria ja taidetta koskeva tieto sekä asiantuntijoiden koulutus taiteen ja kulttuurin tukirakenteisiin ja suojeluun on turvattu. Tavotteissa ja toimenpiteissä mainittu "taiteellinen tutkimus" on taidetta, joka kehittää taiteen praktiikkaa. Se on täysin eri asia kuin tieteellinen tutkimus, joka on tiedettä, ei taidetta. Tieteellinen tutkimus on kulttuuria ja taidetta koskevan tietopohjan perusedellytys.

Tavoite "Kulttuuriperintö on tunnistettu yhteiskunnalliseksi voimavaraksi, huoltovarmuuden ja henkisen kriisinkestävyyden ja resilienssin yhdeksi perustaksi." Toimenpide 2: "Huolehditaan kulttuuriperintö-, kulttuuriympäristö- ja tietovarantojen säilyttämisen ja käytön fyysisen ja kansallisen digitaalisen infrastruktuurin jatkuvuudesta ja uudistamisesta". Sekä toimenpide 3: "... käynnistämällä kohteiden suojelun kehittämiseksi". Nämä tavoitteet vaativat tieteellistä kulttuurin ja taiteiden tutkimusta sekä tieteellistä koulutusta, jota saa vain tiedeyliopistoissa. Esimerkiksi kulttuuriperinnön suojelun asiantuntijat ja arkistotyöntekijät tarvitsevat tieteellisen koulutuksen; taiteiden ja kulttuurin tieteellinen tutkimus tuottaa tietoa, teorioita ja näkemyksiä, joita näissä toimenpiteissä tarvitaan. Taiteita ja kulttuuria koskeva tieteellinen tutkimus ja koulutus ja niiden jatkuvuus on siis turvattava.

TAVOITE "Kulttuurialaa koskeva tutkimus-, tilasto- ja tietoperusta on kattava...." Toimenpiteet 5, 7 ja 8 vaativat taidetta ja kulttuuria koskevan tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen turvaamista. Vain tieteellinen eli tutkittu tieto sekä asiantuntijoiden saatavuus eli tieteellisen koulutuksen turvaaminen jatkossakin voi antaa riittävän tietopohjan toimenpiteille, kuten tietoperustan ylläpidolle ja kehittämiselle sekä kulttuurin, kulttuuripolitiikan ja luovan talouden vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnille.

Kulttuurialaa koskeva tutkimus-, tilasto- ja tietoperusta on kattava ja ajantasainen sekä kansallisesti ja kansainvälisesti vertailukelpoinen ja hyödynnettävissä. Toimenpiteissä tulisi huomioida lastenkulttuuri ja sen toimijat laajasti, kun vahvistetaan kulttuuria koskevan tietoperustan ylläpitoa, kehittämistä ja hyödyntämistä valtionhallinnossa. Lastenkulttuurin rahoitusta tulisi tietopohjaisesti lisätä erityisesti niille toimijoille, joiden toiminta tapahtuu koulupäivän sisällä. Näin taide kuuluisi kaikille ja sen vaikuttavuus kasvaisi.
Esimerkkejä näistä toimijoista ovat Suomen lastenkulttuuriliitto (kulttuurikasvatussuunnitelmat), Taidetestaajat, Koulukino (Koulukino Suoratoisto) sekä Konserttikeskuksen kiertuetoiminta. Samoin on varmistettava lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen tutkimuksen jatkuvuus. Lastenkulttuurin toimijat on otettava mukaan myös silloin, kun panostetaan kulttuurin vaikutusten monipuoliseen arviointiin, seurantaan ja tulosten julkaisuun. Näitä tahoja ovat muun muassa Lastenkulttuuriliitto, Koulukino, Konserttikeskus ja Lukukeskus. Tutkimuksen puolella keskeinen toimija on Taidekasvatuksen observatorio.

Kulttuuria koskevan tietoperustan vahvistaminen on edellytys viisaalle päätöksenteolle sekä koko ekosysteemin kehittämiselle ja kehittymiselle. Tietoperustan kehittämisessä tulisikin huomioida entistä vahvemmin ekosysteeminäkökulma – miten erilaiset toimijat ovat suhteessa ja vaikuttavat toisiinsa. Erityisesti taiteen vapaan kentän tietoperustan vahvistamiseen tulisi kiinnittää huomioita, sillä tämän heikosti resursoidun kentän tietoperusta on hataralla pohjalla. Kulttuurin ekosysteemissä taiteen vapaa kenttä on eräänlainen solmukohta, jonka toimintaan vaikuttavaa yhtä lailla taidelaitosten kuin yksittäisten taiteilijoidenkin toimintaedellytyksissä tapahtuneet muutokset.