Asiakkailleni järjestön tapahtumat tuovat elämään sisältöä, mahdollisuutta tavata muita ihmisiä sekä mahdollisuuksia päästä reissulle.
Vertaistukea ja lähimmäisen rakkautta surussani mieheni kuoltua. Atrvokasta ohjelmaa ajankulukdi
Omaan elämään ja elämän tilanteeseen liittyvää tietoa ja neuvoja.
Tietoteknistä apua, mielen hyvinvointia, yksinäisyyden torjuntaa
Toimin työnohjaajana vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistävässä yhdistyksessä. He ovat olleet mukana sairaalatarvikkeiden sekä vammaisten apuvälineiden lajittelussa, varastoinnissa, kunnostamisessa sekä avustuskonttien lastauksissa. Itse olen saanut päivittäisen ruoka-annoksen ja saanut olla mukana tekemässä hyödyllistä työtä. Lisäksi olen tutustunut satoihin maahanmuuttajiin, jotka ovat tahtoneet auttaa synnyinmaansa terveydenhuolto järjestelmää parantamaan toimintaansa. Ikävä kyllä toimintamme on päättymäsä, koska emme ole löytäneet rahoitusta toiminnallemme.
Vapaaehtoisena toimiminen vanhusten parissa antaa enemmän kuin ottaa! Työ on mielekästä ja voimaannuttavaa!
Sairauksiini liittyviltä yhdistyksiltä olen saanut paljon henkilökohtaista apua kiperiinkin tilanteisiin!
vertaistuki on ollut tärkeintä. Kuntoutus ja virkistystoiminta antaa tukea jaksamiseen.
Sosiaalinen vaikutus eli vertaistuki, sillä sitä ei saa julkiselta sektorilta. Myös oman sairauden hoitoon saa vinkkejä enemmän kansalaisjärjestöstä, kuin esim.lääkäriltä.
Olen saanut koulutusta tietokoneen käytösä. Olen myös saanut koulutusta ikäihmisten liikuntakouluttajana ja jakanut samaani tietoa vertaisohjaajana.
Sosiaalisia suhteita
Sosiaalisia suhteita