En tiedä, valitsinko oikean vaihtoehdon. Eläköitymiseni jälkeen muutimme mieheni kanssa Kuopiosta Kouvolaan ja heti sen jälkeen liityin erääseen paikalliseen järjestöön. Toimin tällä hetkellä järjestön taloudenhoitajana ja se on on antanut minulle todella paljon haasteita ja sisältöä elämään. Kyseiseltä järjestöltä sain uusia ystäviä, tukea ja tietoa siitä, että en ole yksin oudolla paikkakunnalla. Sitä ymmärtämystä ja tukea tuskin olisin saanut muualta!
Apua lähisuhde väkivaltaan, sekä miehen että naisen väkivaltaisuuteen.
Nuorille tekemistä ja arvostavaa kohtaamista ja arvokasvatusta, lämmintä läsnäoloa
Tukea naisena olemiseen ja kasvuun
Yhteisöön kuulumista
Muslimien yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yhteisöön kuuluminen ja sitä kautta aktiivinen kansalaisuus
Yhteisövaikuttaminen
Suomen kielen opettelu
Naisten vertaisuus keskenään
Toimin vapaaehtoisena, kerhon ohjaajana sekä avustajana senioreille sairaala ja tk-käynneillä, opastan digipulmissa.
Emme mitään STEA on korruptoitunut joka tukee samoja höpö höpö hankkeita toistuvasti
Olen saanut ja antanut vertaistukea mielenterveysyhdistyksessä. Toimin vertaisohjaajana ja puheenjohtajana paikallisyhdistyksessä. Mtkl on kouluttanut näihin tehtäviin. Tapahtumia, retkiä, koulutusta, rahaa, tiedotusta, kuntoutusta kuntoutuskursseilta ja yhteenkuuluvuutta.
Tietoa hoidoista, avustuksista, tukimuodoista: julkiselta sektorilta en olisi näitä tietoja saanut. Yhdessäoloa, mahdollisuuden toimia ja käyttää omaa kamalaa kokemusta hyödykseni: iloa siitä, että voin auttaa ja olla tärkeä. Vertaistukea. Välittäviä ihmisiä.
Vertaistukea, keskustelua ja ymmärrystä, asioiden pohdintaa yhdessä ja rauhassa, tukihenkilön pitkäaikaisen kontaktin, sopeutumiskurssin ja sen myötä paremman ymmärryksen. Uusia tuttavuuksia ja sydänystäviä. Tukea ja tsemppausta.
Olen saanut vertaistukea omassa elämäntilanteessani. Lisäksi olen saanut järjestössä tuotettua tietoa, jota julkinen sektori ei ole tuottanut. Järjestö on myös levittänyt tietoa perheeni erityistilanteen puolesta ja toimii asioidemme "asianajajana" julkisessa keskustelussa. Vapaaehtoisena toimimisesta olen saanut kartutettua myös ammatillista osaamistani ja näin ollen parantanut työllistymismahdollisuuksiani. Yhdistystoiminnan kautta olen myös käsittänyt paremmin omia kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksiani ja koen osallisuuteni yhteiskunnassa parantuneen.
Toimin Mll paikallisyhdistyksessä, jossa tuonne paikallisille lapsiperheille tekemistä,tukea ja apua. Mm. Joululahjakorttien muodossa olemma avustanewt lapsiperheitä taloudellisesti.
Vertaistukea antanut ja saanut toimiessani vammaisjärjestössä, uusia ystäviä