Alueiden väkimäärä on oleellinen tekijä - sekä hyvät kulkuyhteydet lähiseudulla. Hankkeet olleet työllistäviä eli perusasioita ei ole paljon saatu kuntoon. RAHA jaetaan sinne missä tarvitaan. Maahan, kulttuuriympäristöihin, maanviljelyyn, yrittäjyyteen ja palvelujen tuottamiseen. Ei suurta, monikerroksista organisaatiota vahtimassa toisiaan vaan HYVÄ ohjattu HAKEMUS ja SIIHEN maksatus sitä mukaa kun rahaa tarvitaan ja töitä tehdään.

kannustus aitoon yhteistyöhön alueiden ja kaupunkien välillä. Panostus käytännön tason toimenpiteisiin ei selityksiin. Julkisen tason toimijoiden integroituminen yritystoiminnan kanssa.

1) Selkeämpiä pelisääntöjä tutkimustulosten kaupallistamiseen.
2) Yritysten kanssa yhteistyö pitäisi olla tavoiteltavaa. Nykyisen ohjelmakauden kielto yritysten hyödynsaamisesta estää hyvin tulosten hyödyntämisen.
3) Läpinäkyvyys hankehakemusten käsittelyyn liittyvissä asioissa.

Hanketyön kohdistaminen entistä enemmän mikroyrityksiin, joihin syntyy/on syntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana eniten työpaikkoja. Näissä hankkeissa on huomioitava mikroyritysetn rajalliset taloudelliset osallistumismahdollisuudet, ja hoidettava ne rakennerahoituksen avulla.

Vähemmän byrokratiaa. Yritysten osallistumisen mahdollistaminen hankkeisiin mukaan paremmin. Harva yritys lähtee mukaan, jos siitä syntyy pelkästään vain kulua.
ESR-puolella panostusta lisättävä uudelleen kouluttautumiseen niille aloille, jossa osaajista pulaa.

Joensuussa prof Juhani Hult luetutti alueellisen kehittämisen opintojaksolla Störh & Taylorin kirjaa Bottom-Up -kehittämisotteesta. Kirja oli tehty 80-luvulla ja opinnot 90-luvulla. Nyt eletään 2010-luvun loppua ja ohjelmaa tehdään 2020-luvulle... Huh. Kaupunki-maaseutu dikotomiasta pitäisi kyllä päästä jo 2000-luvun yhteiskunnassa eroon! Alueilla, maakunnissa ja -seudulla, asuu hyvin urbaaneja ihmisiä, joilla on kosketuspintoja työn ja muiden toimintojen kautta vaikka minne, globaalisti myös. Kehittämistoiminnassa konkretia on tärkeää, mutta ohjelmatyössä on syytä ottaa lentokorkeutta (vaikka jalat irtoaisivatkin joskus maasta) ja nähdä alueellinen kehitys kokonaisuutena -- ei eri paikkojen, paikkakuntien ja alueiden välisenä vastakkainasetteluna tai kilpailuna. Yhteisölähtöinen (BottomUp-tyyppinen) kehittäminen ja osallistaminen tulisi kohdentua hankkeisiin, joilla ei niinkään pidetä yllä olemassa olevia rakenteita (ja asenteita) vaan niiden tulisi luoda uudenlaisia tuotteita, toimintoja; uutta asennetta ja uutta ylpeydenaihetta alueille. Ne voivat liittyä ympäristöhankkeisiin (ilmasto, bio), infra-asioihin (saavutettavuus, turvallisuus, elinvoiman varmistaminen), teknologian laajentamiseen (käytettävyys, omaksuminen), terveyteen ja liikuntaan, urheiluun (syrjäytymisen estäminen, uudet harrastusmahdollisuudet, uudet liikunnan ja urheilun harjoitus- ja kilpailupaikat) jne. Useat laajat hankkeet ovat lopulta nähtävä yhteisinä niin kasvukeskuksille kuin "takamaille".

Pienten toimijoiden tukeminen tärkeää sekä osuuskuntien aikaansaaminen.

Hankkeiden välisen yhteistyön velvoitteita, vahvempaa synergiaa saman toimintalinjan välisiin hankkeisiin.
Edellisen toimintakauden hankkeista saatuihin tuloksiin pohjautuvien jatkohankkeiden puolto. Hallituksen kärkihankkeita mukailevia toinintalinjoja.

Maahanmuuttopolitiikkaa ja sen tulevaisuuden haasteita huomioivia hankkeita, joissa esimerkiksi otetaan huomioon ilmastomuutoksien aiheuttamat tulevaisuuden massamuutot ja sen skenaario-seuraukset Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa.

Kehittämis-/hanketoiminnan kyllästyminen uhkaa. Samaa pyörää keksitään kerta toisensa jälkeen uudestaan, eikä huomioida aiemmin kehitettyjä valmiita malleja.

Valtakunnalliset teemat/hankkeet pitää olla sovellettavissa alueen olosuhteisiin. Elinkeinojen kehittäminen ja kansainvälisen toiminnan rahoitus pitää olla saatavissa Etelä-Suomen ulkopuolellakin valtakunnallisissa teemoissa. Itä- ja Pohjois-Suomen erityispiirteet pitää tunnistaa rahoituksen jaossa.