Ilmastonmuutoksen hillintä ja ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät ratkaisut tärkeitä kaikessa toiminnassa taloutta unohtamatta.

Ympäristön- ja maisemanhoidon työtarvetta on paljon ja tekijöitkin olisi, jos työlle olisi maatalouden tuen kaltaista tukea saatavana pitkäkestoisesti. Nykyiset ympäristötuet loppuivat tyystin kesken heti tukikauden alussa. Maaseudulla olisi maisemanhoitotyötä yllin kyllin kun tukipolitiikka ohjataan kannustamaan siinä nyyistä paremmin ja rahoitus turvattaisiin.

Painotus ehdottomasti Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseen: sehän on näiden rahojen perimmäinen tarkoitus, eli tasapainottaa alueiden välisiä kehityseroja? Etelään riittää markkinaehtoistakin rahoitusta, mitä on pohjoiseen vaikea löytää.

Pitää mahdollistaa suoraan yrityksiä tukevaa toimintaa, ei pelkkiä selvitysten tekoa ja toimintaympäristön kehittämistä...tai sitten pitää rahoituksen olla 100% tuella. Yleiseen kehittämiseen ei yksityistä rahoitusta ole järkevä hakea.

Lump sum käyttöön 300 000 euroon asti. Saataisiin byrokratiaa vähennettyä merkittävästi ja resurssit käytettyä tekemiseen paperinpyörityksen sijaan. Nyt jo hankesuunnittelu vaatii valtavan työpanoksen, johon ei saa mitään korvausta.

Konkreettisia numeerisia tavoitteita ohjaamaan hankkeiden toimintaa.

Inhimillinen hankekoko ja hanketoimijoita laajasti ja ennakkoluulottomasti mukaan. Tukitoimia kohdennettava erityisesti pienille paikkakunnille, joissa niitä eniten tarvitaan

on muitakin toimijoita, joille kannattaisi antaa mahdollisuus kuin amk:t

Jottei teollisuus keskittyisi lisää, tulisi kiinnittää huomiota myös syrjäisten reuna-alueiden tuotannollisen toiminnan ja sen vaatimien kuljetusten hinnoitteluun ja tarvittaessa tukemiseen. Valtionhallinnon ja maakuntahallintojen tukipalvelut (esim. asiakaspalvelukeskukset) ei tarvitse sijaita keskuksissa, vaan niitä voidaan hajauttaa reuna-alueille.

Ympäristön suojelu ja monimuotoisen luonnon säilyttäminen tulisi asettaa hyvin korkealle tarvelistalla.

Uskallusta luottaa toteuttajiin ja mahdollisuuksia myös pienille toimijoille.

Tulisi kiinnittää huomiota siihen, että hanketoteuttajilta ei edellytetä liian suuria hankekokonaisuuksia, sillä se karsii käytännössä toteuttajatahoja ja itse asiassa aiheuttaa alueellisia eroja kehittämistoiminnassa. Rahoittajan näkökulmasta on tietysti parempi, että eri alueilla ei ole paljon saman tyyppisiä, mutta erillisiä pieniä hankkeita. Paikallistasolta katsottuna ei ole kuitenkaan hyvä, että iso kehittämisorganisaatio esim. Oulussa toteuttaa hankkeen, johon pienempi organisaatio muualla ei puolestaan saa rahoitusta, koska sillä ei ole yhtä iso budjetti ja yhtä laaja hankekokonaisuus. Toisaalta ymmärretään tarve rahoittaa keskeisiä kaupunkeja ja niiden toimijoita, mutta jotenkin pitäisi samalla varmistaa, että myös pienemmillä paikkakunnilla voitaisiin saada rahoituksesta aidosti hyötyä. Muuten pienille paikkakunnille jää vain mahdollisuus olla mukana ja toimia käytännössä osarahoittajana muiden intresseistä lähtöisin olevissa hankkeissa. Isot vie ja pienet vikisee - onko tämä rakennerahastojen arvojen mukaista?

Rahoittajat lisäksi mielellään "niputtavat" yhteen hankkeita, jotka eivät kuitenkaan aidosti sovi yhteen. Tätä kautta hankkeiden vaikuttavuus heikkenee ja elinkeinoelämän hyöty vesittyy. Yritysryhmien kokoaminen ja tarvittavien toimenpiteiden hankkeistus ei ole aivan ongelmatonta, kun otetaan huomioon kaikki yritysnäkökulmat, hanketoiminnan rajoitukset sekä yritetään muodostaa yhä laajempia alueita kattavia yhteishankkeita.

Tämän lisäksi olisi prosesseja joustavoitettava ja nopeutettava, sillä kolme vuotta sitten valmisteltu hanke ei välttämättä maailmantalouden muutosten ja kansallisten tilanteiden mukaan ole enää kovin vaikuttava tai toimiva yritysten näkökulmasta loppuvaiheen toteutuksensa aikana. Elinkeinoelämä on elänyt jo pitkään kvartaalitaloudessa, mutta hankkeet ovat usein hyvin kankeita ja byrokraattisia prosessiensa puolesta. Hankkeiden pitäisi olla kaiken kaikkiaan dynaamisempia ja toiminnan helpommin muunneltavaa matkan varrella.

Pitäisi varmistaa myös, että hankerahoituksella ei pidä toteuttaa toimintaa, jonka pitäisi olla esim. kunnan perustoimintaa. Nyt on jo nähtävissä, että välttämättömiä toimenpiteitä toteutetaan hankkeiden avulla kunnissa, joissa on rahoitushaasteita. Tästä kärsii myös henkilöstö. Toiminta naamioidaan hankkeiksi, vaikka tosiasiassa niillä paikataan selvää resurssivajetta.

Mahdollisesti hanketoiminnassa voisi jaotella erikseen kansalliset kokonaisuudet ja vahvistaa toisaalta ihan paikallista ulottuvuutta. Kansallisia hankkeita tarvittaisiin esim. yrityspalveluseteleiden toteuttamiseksi ja erilaisiin yrityskoulutuksiin. On valitettavaa, että hanketoteuttajien tulee löytää jotain "innovatiivista" elementtiä hankkeeseen, jotta se menisi rahoittajan seulasta läpi, vaikka perustarve kehittämistoimille olisi kautta maan sama ja jatkuva. Tämä koskee esim. logistiikan ja saavutettavuuden sekä ns. älyliikenteen kehittämistä. Alueittain laaditaan hankkeita, joiden avulla pyritään ratkomaan logistisia ongelmia ja kuitenkin aidosti tarvittaisiin kuitenkin koko maan laajuisia ratkaisuja.

Mahdollisesti pitäisi keskittyä myös enemmän toimintaympäristön kehittämiseen, sillä siitä koituu konkreettista ja pysyvää hyötyä yrityksille. Suuri osa hankerahasta haihtuu valitettavasti tuuleen hankkeiden päättyessä ja työntekijöiden lähtiessä pois. Pitkäjännitteisempää ja sitä kautta vaikuttavampaa kehittämistä tarvitaan, vaikka tarvitaan myös täsmäiskuja nopeisiin paikallisiin tilannemuutoksiin.

Matkailualan kehittäminen olisi tärkeää, sillä kyseessä on kasvuala ja se harjoittaa vientiä, joka maksaa verot Suomeen sekä pysyy täällä. Matkailussa olisi paljon potentiaalia, minkä Suomi hukkaa, koska ei ratkaista saavutettavuuskysymyksiä, digitalisaatiohaasteita ja alan työllistyyshaasteita.

Puutuotealaan ja siihen liittyviin elinkeinoihin ja niiden kehittämiseen tulisi myös panostaa. Suomessa on raaka-ainetta ja osaamista, mutta edelleenkään emme riittävästi jalosta tuotteita maailmanluokan designiksi ja vientiin. Markkinointi ja myynti on meille ylipäätään haasteellista ja niitä edellytyksiä pitäisi kehittää eri tavoin ehkä jo peruskoulusta lähtien. Hirsirakentamisessa on potentiaalia, mutta myös erittäin suuria sääntelyesteitä julkisen rakentamisen puolella. Näitä pitäisi yhteistyön kautta poistaa, jotta maamme ei jää tässäkin kehittämisessä suuresti jälkeen muista, vaikka meidän pitäisi automaattisesti olla edelläkävijöitä.

Myös etätyön mahdollistaminen, muut työelämään sekä yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistelyyn liittyvät joustot ja digitalisaation luomat mahdollisuudet toisivat paljon hyötyä maallemme, joka on sekä syrjäinen että pinta-alaltaan laaja. Kaupungistuminen ei ole ratkaisu, sillä kaikki eivät halua, eivätkä eri syistä pysty muuttamaan Etelä-Suomeen tai maakuntien keskuskuntiin. Työvoiman saatavuudessa ja liikkuvuudessa on haasteita, joita kaikkia ei vain voi poistaa, joten olisi rakennetta esimerkiksi uudenlaisia etätyöratkaisuja. Meillä on liikaa työttömyyttä ja työvoiman ja työpaikkojen kohtaanto-ongelmia, mistä aiheutuu työttömille henkilökohtaisia menetyksiä, elinkeinoelämälle vaikeuksia ja lopulta myös kansantaloudellista tappiota. Valitettavasti useat asiat vaativat kehittämistä, uusia ratkaisuja ja päätöksiä, joita ei voi tehdä ainoastaan rakennerahastojen kautta.