Ilman riittävää kulttuurin rahoitusta selonteon toimeenpanosuunnitelman toimenpiteitä ei voida käytännössä viedä käytäntöön, eikä selonteon tavoitteita saavuttaa.

Toimeenpanosuunnitelmaan tulisi sisällyttää tiekartta opetus- ja kulttuuriministeriön kautta jaettavien taiteen ja kulttuurin määrärahojen kasvattamiseksi yhteen prosenttiin valtion budjetista, mikä takaisi kulttuurialalle pitkän aikavälin rahoitusnäkymät yli puolueiden ja hallituskausien rajojen. Lisäksi kulttuurin rahoitusta olisi syytä tarkastella laajemmin osana eri hallinnonalojen toimintaa, tavoitteena nostaa kulttuuriin käytetty kokonaisrahoitus kahteen prosenttiin valtion budjetista.

Selonteon mukaisesti uudistumiseen on otettava mukaan kaikki taiteen alat ja edistettävä myös niiden keskinäistä vuorovaikutusta. Ensisijaisina ei voida pitää toimenpiteitä, jotka koskevat vain yhtä kulttuurin aluetta.

Poikkihallinnollisen yhteistyön edistäminen on selonteon tavoitteiden saavuttamiseksi keskeistä. Alan toimijat tulee ottaa mukaan toimeenpanon eri vaiheisiin, suunnitelman jatkojalostuksesta toteutumisen seurantaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi selonteon tulee ulottua erityisesti työ- ja elinkeinoministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön toimintaan, ja kansainvälistymisen ja viennin osalta myös ulkoministeriön toimintaan. Rangaistusasteikkojen osalta myös oikeusministeriö ja toimeentulo- ja kulttuurihyvinvoinnin kysymysten osalta sosiaali- ja terveysministeriö ovat tärkeitä kumppaneita.

Samoin toimeenpanosuunnitelman tavoitteet tulisi synkronoida ja sanoittaa paremmin yhteen luovan talouden kasvustrategian kanssa. Koska kulttuuripoliittinen selonteko jatkaa vielä kasvustrategian jälkeenkin, tulisi myös sen toimenpidesuunnitelman olla vahva selkänoja pitkän aikavälin kehittämiselle.

Ilman riittävää kulttuurin rahoitusta selonteon toimeenpanosuunnitelman toimenpiteitä ei voida käytännössä viedä käytäntöön, eikä selonteon tavoitteita saavuttaa. Toimeenpanosuunnitelmaan tulisi sisällyttää tiekartta opetus- ja kulttuuriministeriön kautta jaettavien taiteen ja kulttuurin määrärahojen kasvattamiseksi yhteen prosenttiin valtion budjetista, mikä takaisi kulttuurialalle pitkän aikavälin rahoitusnäkymät yli puolueiden ja hallituskausien rajojen. Lisäksi kulttuurin rahoitusta olisi syytä tarkastella laajemmin osana eri hallinnonalojen toimintaa, tavoitteena nostaa eri hallinnonalat läpileikkaava kulttuuriin käytetty kokonaisrahoitus kahteen prosenttiin.

Poikkihallinnollisen yhteistyön edistäminen on selonteon tavoitteiden saavuttamiseksi keskeistä. Alan toimijat tulee ottaa mukaan toimeenpanon eri vaiheisiin, suunnitelman jatkojalostuksesta toteutumisen seurantaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi selonteon ohjausvaikutuksen tulee ulottua erityisesti työ- ja elinkeinoministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön toimintaan, ja kansainvälistymisen ja viennin osalta myös ulkoministeriön toimintaan.

Toimenpiteitä tulisi kautta linjan tarkentaa lopulliseen suunnitelmaan: millä keinoin konkreettisesti kutakin toimenpidettä toteutetaan, millä aikataululla, mikä taho siitä tarkemmin vastaa ja miten toteutumista seurataan. Samoin on tärkeää huomioida, että kulttuuripoliittisen selonteon ja luovan talouden kasvustrategian tavoitteet ja toimenpiteet synkronoidaan yhteneväisiksi, jotta nämä molemmat kulttuurille ja luoville aloille tärkeät pitkän aikavälin suunnitelmat vastaavat mahdollisimman hyvin toisiaan. Lisäksi selonteon mukaan mukana uudistumisessa ovat kaikki taiteen alat. Siksi toimenpideohjelmaan ei tulisi ensisijaisesti nostaa toimenpiteitä, jotka koskevat vain yhtä kulttuurin aluetta.

Kiitämme mahdollisuudesta kommentoida toimeenpanosuunnitelman luonnosta.

Kulttuuripoliittisen selonteon toimenpiteiden yhdeksästä teemakokonaisuudesta toinen, “Kulttuurin tekijät avainasemassa” saa kommentoitavana olevassa toimenpidesuunnitelman luonnoksessa liian vähäisen painoarvon. Heti kyseisen luvun otsikon alla selonteko luonnehtii tavoitteeksi, että “[k]ulttuuri- ja luovien alojen tekijöiden työmarkkina-aseman vahvistamiseksi parannetaan korvaus-, palkkio- ja sosiaaliturvajärjestelmien toimivuutta.”

Valtiolla olisi useita konkreettisia keinoja parantaa alan tekijöiden työmarkkina-asemaa, kuten itsensätyöllistäjien kollektiivisen neuvotteluoikeuden takaaminen Euroopan komission antamien suuntaviivojen mukaisesti, itsensätyöllistäjille neuvontaa ja oikeusapua väärinkäytöstilanteissa tarjoavan elimen perustaminen sekä taiteilija-apurahan ostovoiman nostaminen suomalaisten meidaanipalkan tasolle. Näiden jo keväällä 2024 selontekoa valmisteltaessa siihen sisällytettäväksi ehdottamiemme toimien olisi syytä sisältyä toimeenpanosuunnitelmaan. Ilman näitä toimia arvoketju sakkaa vaiheessa “luovuus ja tuotanto”. Vaikka niille ei löydy suoraa vastinetta selonteon sisältämistä yksityiskohtaisemmista toimenpidelistoista, ne toteuttaisivat eduskunnan vastauksen vaatimuksia sitoutua “konkreettisiin ja pitkäjänteisiin toimiin [---] luovien alojen sekä kulttuuritoimijoiden toimeentulon ja sosiaaliturvan parantamiseksi” (Eduskunnan vastauksen kohta 4.).

Pokkihallinnolliset toimet ovat äärimmäisen tärkeitä, jotta kulttuuriala ei jää yhteiskunnallisessa keskustelussa omaan kuplaansa. Toimeenpanosuunnitelman osalta eri hallinnonalojen ja sidosryhmien välistä yhteistyötä on vaikea arvioida, sillä toimeenpanosuunnitelman toimenpiteistä puuttuvat seuraavat asiat: 1) strateginen vastuutaho, joka vastaa ja seuraa toimenpiteen toteuttamista, 2) toteuttajatahot, joille toimenpide osoitetaan käytännössä toteutettavaksi, 3) aikataulu: minä vuosina toimenpiteet on suunniteltu toteutettavaksi tai missä järjestyksessä ne toteutetaan tai onko toimenpide jatkuvaluontoinen tai kausittainen, 4) seurantamekanismi toteutumiselle kuten raportointi, indikaattorit 5) mittarit, joilla toteutuksen onnistumista seurataan ja 6) resurssit (taloudelliset, ajalliset, osaaminen, yhteistyö), joilla toimenpide toteutetaan. Jokaisessa toimenpiteessä on korostettava yhteistyötä ja rakennettava yhteistyövelvoitteita sekä lisättävä poikkihallinnollista yhteistyötä aina kun siitä seuraa selkeää lisäarvoa. Lisäksi haluamme kiinnittää huomiota siihen, että toimeenpanosuunnitelman kommentoimiseen varattu aika oli kohtuuttoman lyhyt ja esti suurilta osin laajemmilta organisaatioilta sekä verkostomuotoisilta toimijoilta yhteisen näkemyksen kehittämisen sekä selkeiden ja konkreettisten kehittämisehdotusten muotoilun huolelliseen taustatyöhön perustuen: tämä todennäköisesti toisi lisäarvoa myös toimenpiteiden toteuttamiseen. Toimeenpanosuunnitelman kommentointimahdollisuudesta ei myöskään viestitty organisaatiotasoisesti tiedottein tai uutisin niin Taiken kuin opetus- ja kulttuuriministeriönkään verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa.

Alueellisen saatavuuden ja saavutettavuuden osalta monien taidealojen esiin nostama kiertuetoiminta ei näy toimenpiteissä, vaikka se on selonteossa tunnistettu keskeiseksi keinoksi taiteen alueellisen saatavuuden ja saavutetavuuden edistämisessä ja turvaamisessa. Kiertueet ovat usein myös ekologisesti ja taloudellisesti kestävin tapa toteuttaa kulttuuritoimintaa. Myös useat kansainväliset selvitykset toteavat kiertuetoiminnan kehittämisen olevan edellytys myös artistien kestävälle kansainväliselle liikkuvuudelle.

Vapaan kentän toimintaedellytysten vahvistaminen ei nouse toimenpiteissä selkeästi esiin, vaikka vapaa kenttä toimii monesti myös kansainvälisten läpimurtojen alustana. Selonteossa tämä on kirjattu tarkemmin: “Varmistetaan eri taiteenalojen kehitysmahdollisuudet sekä tasapuolinen kohtelu valtionrahoituksessa uudistamalla toimintamalleja ja rahoitusinstrumentteja. Muodostetaan lisäksi aiempaa laajempia, taiteen ja kulttuurin eri aloja yhteen liittäviä rahoitusinstrumentteja ja toimintamuotoja.” Myös eduskunnan selonteon kannanotossa esitetyissä näkemyksissä huomioidaan vapaa kenttä.

Toimenpiteissä ei myöskään käsitellä uuden taide- ja kulttuuriviraston roolia, esimerkiksi alueellisten rakenteiden vahvistajana. Samoin toimenpiteissä ei nouse esiin, miten kulttuurin elinvoimaisuus varmistetaan strategisesti osana kokonaisturvallisuutta. Selonteossa tämä on kuitenkin tuotu selkeästi esille.

Kaksikielisyys ja vähemmistökielet eivät toimenpiteissä nouse esiin, vaikka selonteossa todetaan: “Elävä kaksikielisyys ja vähemmistökielten, kuten karjalan kielen, elinvoimaisena säilyminen ovat osa kansalliskielistrategiaa, mutta edellyttävät myös aktiivisia toimenpiteitä.” (s. 18)

Taiteen ja kulttuurin rooli sivistyksen turvaajana ja demokratian vahvistajana esitetään selonteossa, mutta ei nouse esiin toimenpidelistalla.

Selonteon tavoitteena on "ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen". Tämä ei kuitenkaan näy toimenpiteissä läpileikkaavana periaatteena. Esimerkiksi selonteossa mainittu:
“Huolehditaan, että kulttuuri tukee ihmisten luontosuhteen kehittymistä, jotta hyvinvoiva luonto säilyy kulttuuriperintönä tulevaisuuteen” voisi olla hyvin kulttuuriperintöä käsittelevässä osassa.
Nyt kestävyys on sijoitettu toimenpiteissä omaksi kohdakseen, eikä kestävä kehitys (erit. ekologinen) integroidu siten systemaattisesti koko alan kehittämisen ytimeen.

Suhteessa selonteon visioon taiteen yhteiskunnallisesta muutosvoimasta, toimenpiteet jäävät tällä hetkellä melko yleisluonteisiksi. Selonteossa todetaan esimerkiksi:
“Kulttuurin mahdollisuudet toimia muutosvoimana on operationalisoitu poliittisen tason toimenpiteiksi.” Lisäksi: “Eri sektoreiden politiikkatoimet täydentävät toisiaan. Kulttuuri osallistuu myönteisesti suurten yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseen yhteisten tavoitteiden mukaisesti.” Näitä linjauksia ei vielä näy selkeästi toimenpidelistassa.

Useat tavoitteista eivät tällä hetkellä ole mitattavia, eivätkä ne suoraan tue “edelläkävijyyteen”, “muutosvoiman ajuriuteen” tai “johtajuuteen” tähtääviä linjauksia. Selonteossa on kuitenkin esimerkkejä selkeämmistä ja mitattavammista tavoitteista, kuten:
“Tavoitteena on nostaa Suomi Pohjoismaiden kärkeen uusien kulttuuri-innovaatioiden ja kansainvälisten läpimurtojen tuottajana.”

"Koulutuksen työelämävastaavuuden parantaminen", jolla voidaan lisätä kulttuurialan tuottamaa arvonlisää ja työllisyyttä, ei myöskään näy toimenpiteissä, kuten se näkyi selonteossa.

Yleisesti: Toimenpiteet ovat pelkistettyjä versioita selonteosta, mikä vähentää niiden tarkkuusastetta ja mitattavuutta. Selonteosta löytyy yksityiskohtaisempia toimenpidekirjauksia, joita voisi hyödyntää enemmän lopullisessa toimenpidesuunnitelmassa.

Selonteon visio:
“Myönteinen tulevaisuus vuonna 2040 on seurausta hallitusta kulttuurisesta murroksesta, joka on lisännyt ihmisten ja luonnon hyvinvointia kestävän kasvun kautta”
ei vielä artikuloidu toimenpiteissä, esimerkiksi luonnon hyvinvoinnin lisäämisen näkökulmasta.

Kokonaisuutena ohjelma pysyy ylätasolla, eikä konkretisoi selonteossa mainittuja asioita eteenpäin toiminnaksi. Valtaosin jää epäselväksi, mitä tehdään ja kuka tekee ja tähän me alueiden toimijat, kuten maakuntaliitossa, toivoisimme jotain perspektiiviä, varsinkin nyt, kun alueelliset kulttuuri- ja taidetoiminnot ovat jäämässä pois kuvasta. Toimeenpanosuunnitelmassa ei lue, mitä ajanjaksoa se koskee, joten on vaikea hahmottaa, minkä laajuiset toimenpiteet ovat sopivia. Kommentointiaika 7 vrk on kohtuuttoman lyhyt näin laajalle asialle.

Tiedolla johtaminen – esimerkiksi alueelliset kulttuuriympäristötietokannat, joita maakuntaliitot tai alueelliset vastuumuseot ylläpitävät, tarvitsevat rahoitusta (kytkös digitalisuuden edistämiseen myös). Alueellinen korjausneuvoja, joka voisi neuvoa myös vanhojen rakennusten energiatehokkuudessa ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, olisi todella tärkeä toimi alueellisiin vastuumuseoihin. Samoin kulttuuriympäristöjen hoito, saariston perinnebiotooppien hoito ja yhdistäminen matkailuun ym. tarvitsevat jatkuvuutta rahoitukseen.

Seuranta, seurannan suunnittelu ja sen toimeenpano? Arviointi ja mittarit? Kuka vastaa? Toimeenpanosuunnitelma on vajaa näiltä osin. (samoin kuin aikataulu, vastuutahot jne, vaikuttaa häthätää kyhätyltä).

Älykäs sopeutuminen: yhteisöllisyys, paikallisuus ja ekosysteemipalveluiden vahvistaminen ovat tärkeitä osia älykästä sopeutumista kutistuvilla alueilla. Kulttuuriala ja paikallinen kulttuuri, nuorten osallistuminen ja yhteisöllisyys ovat merkittäviä voimavaroja älykkäässä sopeutumisessa ja tämä voisi tulla esiin tässäkin.

Yleisenä kommenttina koko toimenpideluonnokseen toteamme, että toimenpiteet kaipaavat vielä täsmennyksiä, mittareita ja työnjakoa, mahdollisuuksien mukaan myös arvioita kustannusvaikutuksista. Raakaversion työstäminen eteenpäin yhdessä kentän kanssa on tarpeen.

Toimenpidesuunnitelman rungossa ei mainita kertaakaan kulttuurialan kansalaistoimintaa, yhdistyskenttää tai vapaaehtoistoimijoita tai näiden toiminnan edellytysten turvaamista (osaaminen, tilat, muut resurssit). Sillä on kuitenkin keskeinen rooli sekä kulttuuripalvelujen tuottajana ja turvaajana erityisesti harvaan asutuilla alueilla että hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja resilienssin edistäjänä. Vaikka kansalaistoiminnan rooli itse selonteossa jäi vähälle, on se syytä huomioida painokkaammin toimeenpanosuunnitelmassa.

Eri hallinnonalojen rajat ylittävä yhteistyö ja koordinaatio kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanossa on myös huomioitava. Tämä tulee kyseeseen esimerkiksi kulttuurihyvinvoinnin sekä kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristöjen edistämisessä. Työ tällä saralla jatkukoon.

Toimeenpanosuunnitelma tunnistaa poikkihallinnollisen yhteistyön tarpeen, mutta ei vielä riittävällä tavalla konkretisoi, miten eri hallinnonalat ja kulttuurialan toimijat integroidaan toteutukseen. Selonteon tavoitteet – kuten kulttuurin aseman vahvistaminen yhteiskunnallisena muutosvoimana ja luovien alojen kasvun tukeminen – edellyttävät selkeää, pysyvää ja rakenteellista yhteistyötä, joka ei rajoitu opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Muusikkojen liiton näkökulmasta toimeenpanon keskeinen puute on se, että yhteistyön rakenteet jäävät ylätasoisiksi. Kulttuuri on selonteon oman määrittelyn mukaan läpileikkaava politiikka-alue, joten toimeenpanon pitäisi ulottua systemaattisesti myös työ- ja elinkeinopolitiikkaan, digitaalisiin palveluihin ja alustatalouteen, sosiaali- ja terveyssektorin kysymyksiin sekä kansainvälistymisen edistämiseen. Tämä edellyttää aktiivista roolia mm. TEM:ltä, LVM:ltä, STM:ltä, UM:lta ja oikeusministeriöltä.

Lisäksi selonteon tavoitteet eivät toteudu ilman pitkäjänteistä rahoitusta, joka mahdollistaa eri hallinnonalojen sitoutumisen. Toimeenpanosuunnitelmasta puuttuu konkreettinen malli kulttuurirahoituksen vahvistamiseksi: ilman ennakoitavaa rahoituskehystä on vaikea varmistaa yhteistyön jatkuvuutta ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Myös yhteistyö sidosryhmien – erityisesti taiteilija- ja tekijäjärjestöjen sekä alan yritysten – kanssa tulee kirjata selkeämmin osaksi toimeenpanoa, sillä selonteon keskeinen periaate on, että kulttuurin tekijät ovat muutoksen ytimessä.

Jotta selonteon pitkäjänteiset tavoitteet voivat toteutua, toimeenpanosuunnitelmaa on vahvistettava siten, että vastuut, aikataulut ja osallistumistavat avataan selkeästi, ja että hallinnonalat sitoutuvat yhteiseen kulttuuripoliittiseen linjaan yli hallituskausien. Tämä olisi edellytys aidolle poikkihallinnolliselle yhteistyölle ja selonteon vision toteutumiselle.

Suomen Assitej ry kiittää mahdollisuudesta lausua toimeenpanosuunnitelmaan liittyen, joskin aikataulu oli tässä hyvin tiukka. Toimenpiteet ovat erittäin kannatettavia, mutta hyvin yleisiä ja passiivimuotoon kirjoitettuja. On vaikea hahmottaa kuka tekee, missä tekee, millä rahalla tekee. Kulttuurin rahoituksen turvaaminen on ensisijaisen tärkeää. Lapset ja nuoret voisi huomioida toimenpideohjelmassa laajemminkin. Kupo-selonteossa lastenkulttuuri näkyi kattavammin ja kunnianhimoisemmin kuin itse toimenpiteissä.

Useat selonteon kannatettavat tavoitteet näkyvät toimeenpanosuunnitelmassa, mutta muutama keskeinen osa-alue jää vielä liian yleiselle tasolle tai puuttuu lähes kokonaan:

1. Saavutettavuus ja esteettömyys osana kulttuuripolitiikan perusrakenteita

Vaikka “kulttuuri on jokaisen oikeus” on selonteon yksi päätavoitteista, toimeenpanosuunnitelma ei sisällä riittäviä konkreettisia toimenpiteitä kulttuurin saavutettavuuden ja esteettömyyden parantamiseksi.
– Saavutettavuuden arviointi puuttuu tietoperustan kehittämisestä.
– Esteettömyys ei näy osana toimenpiteiden tavoitteita eikä seurantamittareita.
Näiden puuttuminen heikentää yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä.

2. Osallistumisen esteitä purkavien toimijoiden rooli

Suunnitelmassa mainitaan yhteistyö, mutta siinä ei tunnisteta riittävästi järjestökenttää, vapaata sivistystyötä tai sosiaalialan rakenteissa tapahtuvaa taidetoimintaa.
Nämä ovat avaintoimijoita erityisesti niiden ihmisten tavoittamisessa, joiden kulttuurinen osallisuus ei muuten toteudu.

3. Toimenpiteet, jotka tukevat kulttuurista moninaisuutta laajassa merkityksessä

Kohta “huolehditaan kulttuurin monimuotoisuudesta yli kieli- ja kulttuurirajojen” on tärkeä, mutta monimuotoisuuden ymmärrys jää kapeaksi.
Toimeenpanossa ei huomioida:
– toimintarajoitteisia ihmisiä
– neurokirjoa
– sosioekonomisesti heikossa asemassa olevia
– ikääntyviä
– marginaaliin jääviä tai hiljaisia ryhmiä
Monimuotoisuuden laajentaminen olisi välttämätöntä, jotta kulttuurin yhdenvertaisuus toteutuu.

4. Agenda 2030:n sosiaalisen kestävyyden näkökulma

Kestävän kehityksen toimenpiteissä keskitytään lähinnä kulttuurialan kestävyystyökaluihin ja seurantaan, mutta sosiaalisen kestävyyden ulottuvuus jää liian vähälle huomiolle.
Erityisesti puuttuu:
– kulttuuriin osallistumisen esteiden systemaattinen tarkastelu
– kulttuuripalvelujen yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden mittarit
– linkki “leave no one behind” -periaatteeseen.

5. Konkretiaa henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen

Toimenpiteissä todetaan, että kulttuuritoimijoiden roolia henkisen kriisinkestävyyden avaintoimijoina tulee vahvistaa, mutta asiaa ei avata riittävästi.
Jotta tavoite olisi vaikuttava, tulisi huomioida:
– miten kulttuuri tavoittaa ne ihmiset, joiden ääni ei muuten kuulu
– kulttuurin merkitys kokemusten jakamisen ja kuulluksi tulemisen väylänä
– osallistumisen rakenteelliset esteet, joiden purkaminen vahvistaa resilienssiä koko yhteiskunnassa.