tämä on huomioitava myös laajempana ja moni hallinnollisena toimenpiteenä kuin sivistystoimi, kulttuuri jne, mukaan.

Vanhemmille riittävää tukea paitsi vanhemmuuden haasteissa, myös oman historian tuomissa ja nykypäivän haasteissa. Sosiaaliturvan korjaaminen niin, että on mahdollisuus ahdistuksen ja toivottomuuden sijaan luoda jatkuvuutta ja turvaa. Lisäksi kouluihin mielenterveyden tukipalveluja ja opettajien koulutukseen ymmärrystä mielenterveyden hoitamisesta ja haasteista.

Suunnataan taloudellisia resursseja kaikille aloille, joilla työskennellään lasten ja nuorten kanssa. Tuetaan vanhemmuutta ja mielenterveystyötä.

Mielenterveyspalvelut pitäisi saada perheille ja lapsille helpommin saavutettavimmiksi. Lapsille enemmän tukea tunteiden ja ajatustensa ilmaisemisen ja purkamisen kanssa esim. Taideaineiden ja liikunnallisten harjoitteiden kautta. Turvallisten aikuisten tuki ja läsnäolo on lapsille ja nuorille kaikkein tärkeintä joten vanhempien ja aikuisten tietotaidon kehittäminen näiden asioiden saralla erittäin tärkeää.

Tuetaan lapsia ja tarvittaessa heidän perheitään rohkeasti niin neuvoloissa, perheneuvoloiden palveluissa sekä pk:ssa ja koulussa. Tällä hetkellä lapset eivät aina saa tarvitsemaansa tukea kouluissa.

Kouluissa oltava enemmän terapeutteja. Valistustyötä. Parempi yhteistyö koulun ja vanhempien välillä.

Vanhempien mielenterveyden tukemisella. Matalan kynnyksen apupalvelut, häpeän häivyttäminen avun pyytämisestä.

enemmän aiheeseen liittyvää opetusta ja tukea; myös ennaltaehkäisevää tukea

Edellisen kysymyksen vastaus pätee tähänkin.

Jos homma leviää jo alkumetreillä käsiin, on turha kuvitella että ihminen saa ainakaan helposti elämäänsä enää kasaan ja itseään tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi. Onneksi kouluissa on nykyään paljon erilaisia pienryhmiä tms. Ongelma on tunnistettu ainakin osin, mutta onko syy myös nyky-yhteiskunnassa että ongelmaa on näin paljon. Pitäisikö Jonnet eli uudet isät ja äidit myös sisäänajaa vanhemmuuteen paremmin?