Palvelua olisi saatava myös ilman ajanvarausta
Peruspalveluita pitäisi lisätä. Käteispalveluja pitäisi saada kassalta paremmin, koska useimmat pankit ovat rajoittaneet maksuttomien automaattinostojen määrää. Käteistä voi nostaa kauppojen kassoiltakin, mutta kauppojen kassahenkilöt pyrkivät huonokuntoisimmista seteleistä eroon lykkäämällä ne asiakkaalle. Pankkien kassat eivät tällaista tee.
Asiakkailla pitäisi olla myös nimetty pankkitoimihenkilö, sillä pankkien edellytetään "tuntevan" asiakkaansa. Tämä onnistuu paremmin, kun tunteminen on molemminpuolista.
Normaaleja pankin aukiolo aikoja tulisi lisätä. Palvelu maksuja pienentää. Asiakaspalveluja lisätä kassoilla.
Digipalvelut ovat menneet liian pitkälle. Luottamukseen perustuva taloudellinen suhde ei voi perustua pelkkään robotin tekemään profilointiin ja tämän kanssa asiointiin. Puhelimitse ihminen-ihmiselle -tehtävällä asiakaspalvelullakin on paikkansa edelleen. Lainaneuvottelutkin on hedelmällisempää käydä ihmisen kanssa. Nykyaikaiset verkkopankkipalvelut toimivat aika hyvin tänä päivänä, mutta olennaista lisäarvoa asiakkaalle tuo asiointi ihmisen kanssa.
Käteisen rahan käyttämisestä ei tule luopua. Tähän on monta perustelua:
-käteisen avulla lasten talouskasvatus on konkreettisempaa verrattuna pelkän muovirahan käyttöön. Samalla lapsi oppii mielestäni myös vastuuta.
-mahd. digirahan (valtiollinen kryptovaluutta) laaja-alainen käyttö mahdollistaisi liian helposti valtion puuttumisen yksilön oikeuden taloudelliseen yksityisyyteen
-käteinen on toimintavarma myös yhteiskunnan poikkeustilanteissa
-ei voi olla niin, että kaikki käteisen käyttö tulkitaan lähtökohtaisesti rikolliseksi toiminnaksi
Pitäisi lisätä konttoreita ja mahdollisuutta käyttää käteistä
Yritysten on saatava yritystili pankista. Osakeyhtiön pyörittäminen on muuten mahdotonta. Myöskään sähköistä, kohta valtion vaatimaan taloushallintoa ei saa ilman yritystiliä.
Konttorit/asiakaspalvelu kadonneet, niitä tulisi lisätä eikä missään tapauksessa heikentää. Suomi ikääntyy kovaa vauhtia, tämä otettava huomioon.
Kassapalvelut ja henkilökohtaiset palvelut niitä on aivan liian vähän.
Ei
Kaikki palvelut käännetään sähköisiksi, eikä henkilökohtaista palvelua pankeissa enää tahdo saada. Käteistä ei voi enää mitenkään helposti viedä pankkiin tilille tallettamista varten. Kaikki ei halua/ osaa asioida netissä.