• En itseasiassa osaa enää sanoa, muuta kuin S-Pankin kohdalta, koska totesin jo aikoinaan, ettei muita hyvin toimivia systeemejä ole Suomessa.

  • Hlökoht kontaktipalvelua lisättävä, esim. Kaikki eivät osaa kunnolla käyttää digipalveluja

  • Peruspankkupalvelut tulisi olla mahdollisia saada käyttöön.

  • Pankin sivukonttoreita joissa on täydet palvelut tulisi palauttaa toiminnan ja joustavuuden helpottamiseksi. Sähköinen asiointi ei riitä iäkkäille tai muuten asiansahoitavien henkilöiden kannalta ja varsinkinnjos käteisen rahan saatavuus vaikeutuu. Moni asia ei toimi ilman käteisen rahan saantia ja käyttöä.

  • Ei pidä luopua peruspankkipalveluista, tällä hetkellä uusia ei tarvita

  • Konttoreita lisää, käteisrahan käsittelyyn ja muihin palveluihin.

  • Esimerkiksi aloittavalle yksinyrittäjälle tilanne on erittäin haastava. Pankit suhtautuvat yritystilin avaamiseen hyvin nihkeästi, kun toimintaa ei vielä ole alla, eikä siten rahavirtoja. Kaikkineen pankit tuntuvat kokevan pienyrittäjät "riippakivinä", joille ei aikaa saati palvelua juuri anneta. Muilta osin koen digitaaliset palvelut erinomaisina, mutkattomina ja ajasta / paikasta riippumattomina loistavina. Ymmärrän pankkien halun vähentää konttoreita. On harmi ettei S-pankilla ole yrityspalveluita, koska yrittäjiä Suomessa on n 300 000 ja noin 70% on yksinyrittäjiä, joille tämä S-pankin toimintamalli sopisi erittäin hyvin.

  • Peruspalveluja pitäisi lisätä. Ihan pankin tiskillistä asiakaspankkipalvelua.

  • Asiakkaspalvelua konttoreissa, oli kyse rahan nostamisesta, tallettamisesta tai mistä vaan. Konttoreita vähennetään kokoaika ja ne jotka ovat jäljellä ovat ajanvarauksella toimivia eikä aikoja saa kuin kuukausien päähän.

  • Pankin palvelumaksut kohtuuttomat yrityksille. Kaikki toiminta siirretty nettiin ja silti veloitetaan ihan kaikesta mistä suinkin vain voi. Jos pienellä yrityksellä pelkät pankkikulut kuukaudessa on 70-80€, niin se on mielestäni liikaa. Pelkistä tuloista ja menoista!

    • «
    • …
    • 47
    • 48
    • 49
    • 50
    • 51
    • 52
    • 53
    • 54
    • 55
    • 56
    • 57
    • …
    • »