• Kuurojen Liitto ry haluaa nostaa pohdintaan yhdenvertaisen pankkiasioinnin mahdollisuuden kuurojen osalta. Liian usein käy niin, että kun kuuro soittaa viittomakielen tulkin välityksellä pankin puhelinpalveluun, häntä ei suostuta palvelemaan ongelmitta. Pankit yleensä antavat kaksi vaihtoehtoa tunnistautumisen varmistamiseksi: joko kuuro toimittaa valtakirjan, että juuri sillä kertaa puhelimessa toimiva tulkki saa toimia pankin kanssa asioinnissa puhelintulkkina tai sitten kuuron tulisi ääneen itse kertoa oman sosiaaliturvatunnuksensa. Kuurojen Liitto ry haluaa muistuttaa, että kumpikaan ei ole realistinen tunnistautumistapa.

    Tulkkauspalvelu maassamme toimii niin, että kuuro lähettää tulkkaustilauksen Kelan tulkkauspalvelukeskukseen. Kelan tulkkivälityksessä etsitään lähin vapaa viittomakielen tulkki tilaukseen. Tilauksessa ei siis voi itse määritellä, kuka tulee tulkiksi vaan tulkin valinta tehdään Kelan välityskeskuksessa. Kelan tulkkauspalvelussa toimii yli 800 viittomakielen ja puhevammaisten tulkkia, joten on mahdotonta toimittaa kaikista, edes oman lähialueen tulkeista valtakirjaa pankkiin. Kela myös kilpailuttaa palvelun 2-4 vuoden välein, joten valtakirjat tulisi muistaa uusia aina hankinnan jälkeen, sillä hankinnan aikana tulkkeihin tulee aina jonkin verran vaihtuvuutta. Muistutamme, että Kela on viranomaisasemassa toimiva itsenäisoikeudellinen laitos, joka tulkkauspalveluhankinnoissaan edellyttää tulkkauspalvelun tuottajilta vain riittävästi koulutettujen ja vaitiolovelvollisten tulkkien käyttämistä Kelan palvelussa. Näin ollen Kela on sopimukset tehdessään tarkistanut tulkkien koulutustason. Pankit voivat luottaa siihen, että Kela on vastuunsa hoitanut.

    Vaatimus siitä, että kuuron tulisi ääneen itse kertoa sosiaaliturvatunnuksensa, ei tee tunnistautumisesta luotettavampaa. Puheluun vastannut pankkivirkailija ei varmasti tunnista luotettavasti pankin asiakkaana olevien kuurojen puheääniä, joten vaatimus on kohtuuton. Lisäksi vaatimus puheäänen käyttämisestä on loukkaava ja sävyltään antaa kuvan siitä, että vain puhetta käyttävä on oikeustoimikelpoinen. Valtioneuvosto on käynnistänyt totuus- ja sovintoprosessin historian vääryyksistä, joihin lukeutuu yhtenä asiana puhumaan pakottaminen. Viittomakieli on oma täysimääräinen kielensä ja kuuroilla on lain mukaan subjektiivinen oikeus käyttää tulkkauspalvelua. Tätä vaatimusta vauhditettiin nykypäivänä jopa väkivallaksi luettavilla metodeilla. Näistä historiassa tapahtuneista vääryyksistä on valtioneuvosto käynnistänyt valtiollisen totuus- ja sovintoprosessin (ks. https://vnk.fi/kuurojen-ja-viittomakielisten-totuus-ja-sovintoprosessi).

    Kuurojen Liitto ry esittää ratkaisuksi videoneuvotteluyhteyden avaamista pankin ja asiakkaan välille, mikäli pelkkä tulkattu puhelu ei pankin näkökulmasta ole riittävän luotettava. Toinen ratkaisu on käyntiasioinnin turvaaminen pankkikonttoreissa. On olennaisen tärkeää, että pankki haluaa turvata yksittäisen asiakkaan tiliä silloinkin, kun asiakas on kuuro, mutta on yhtä tärkeää varmistaa asiakkaan syrjimättömyys yhdenvertaisuuslain (1325/2014) mukaisten kohtuullisten mukautusten keinoin.

  • En ole

  • Kyllä. Asiakastyössäni maahanmuuttaneiden parissa kohtaan tämän ongelman useita kertoja viikossa. Puhelimella ei pääse läpi, ei mahdollisuutta saada varattua aikaa pankkiin esim tilin avaamista varten. Tämä koskee useita pankkeja. Mahdotonta saada palvelua englanniksi pankista.

  • Työläisen kannalta aukioloajat pankeissa ihan käsittämättömät. Pitää ottaa töistä vapaata että pääsee pankkiin asioimaan, jos yleensä saa ajan pankkiin.

  • Todellakin vain ja ainoastaan ongelmia pankkien kanssa nykykään. Ei mitään hyvää sanottavaa.

  • Kyllä, kaikkeen pitää olla varmistusta varmistuksen perään ja hlö papereita tunnistautumiseen, enemmän kontrolointoa kun palvelua.

  • Pitkät odotusajat pankkipalveluihin, jos tarvitsee konttorissa käyntiä.

  • En ole kokenut ongelmia saatavuudessa

  • Konttoriverkostoa supistettu mutta silti esim. Nordea vaatii konttorilla käynnin joissain asioissa.

  • Rahasuoritusten vastaanotto Venäjältä on estetty, yrityksellä on saatavia asiakkaalta, mutta pankki ei ota vastaan suorituksia Venäjältä.

    • «
    • …
    • 100
    • 101
    • 102
    • 103
    • 104
    • 105
    • 106
    • 107
    • 108
    • 109
    • 110
    • …
    • »