Kyllä, yritystiliä ei ole avattu yrittäjän ulkomaataustan tai aiempien maksuhäiriöiden vuoksi.
Vaikea saada tarvittaessa yhteys pankkiin.
En tällä hetkellä muuta, kuin pankkiin ei voi mennä ilman ajanvarausta, joka maksaa.
Liian harvoin palevelua saatavilla
Kyllä, on varta vasten varattava aika konttoriin pitkän matkan ja usean päivän/viikon päähän.
Aukioloaikojen lyhyys
Omainen, joka itse ei ole pysynyt sähköisten palvelujen kelkassa tarvitsee apua pankkiasioiden hoidossa - pitkän matkan päässä. Paikkakunnaltaan on hävitetty pankkinsa palvelut siten että muutamana päivänä viikossa muutaman tunnin, myös käteisen saatavuus pankista on lopetettu. Ei uskalla mennä automaatille ja käteisen nosto lähikaupan kassalta on erittäin iso turvallisuusriski.
Tililtä voi nostaa rahaa ajokortilla ja vaikka koko tilin tyhjäksi. Mutta jos haluaa laittaa vaikka 20 euroa kassalla tilille, täytyy olla jokin muu henkilötodistus. Tämähän on aivan absurdia. Kysyin kerran, että jos nostan rahaa kassalta jonkin summan ja minut identifioidaan minuksi ajokortin avulla. No jos heti siinä vielä seisoessani haluaisinkin palauttaa ne rahat tilille, niin minä en niitä voisi sinne sillä edellisellä tunnistuksella laittaa. Koska tilillepano ei onnistu ajokortilla. Ja siis, vaikka minut ihan juuri siinä samassa hetkessä oli hyväksytty minuksi ajokortilla, niin minulla pitäisikin sillä samalla hetkellä olla näyttää passi tai henkilökortti, jotta voisin sen rahan sinne takaisin palauttaa. Järjetön asia.
Näissä ei ole ollut ongelmia, koska en ole tarvinnut viiteen vuoteen. Rajoitetut aukioloajat, pitkä matka konttoriin.
Hyvin etäistä on palvelu.