• Peruspankkipalveluita diplomaateille rajoitetaan

  • Kyllä, ulkomailla olessani pankin lähettämät vahvistustekstiviestit eivät saavu perille ulkomaalaiseen numeroon, tai edes Suomalaiseen numeroon, joka sattuu olemaan ulkomailla.

  • Asiakaspalveluaikoja pankin tiloihin on todella vaikea saada, jollet lähde jonottamaan useaksi tunniksi paikan päälle tai ennakoi palvelun tarvetta kuukausien päähän. Lisäksi esim. näkövammainen ei saa pankista verkkopankkitunnuksia, mutta saa fyysisen pankkikortin, jota hän voi käyttää melko sujuvasti lähimaksuominaisuudella max. 50 euron ostoksissa (ei kysy pin-koodia kuin satunnaisesti), käteisen ohella, jota ei pysty itse nostamaan kuin asiakaspalvelusta, koska ei näe nostoautomaatilla numeroita ja näytön tekstejä - eikä varmaan uskaltaisikaan ilman, että avustaja on turvaamassa lähellä. Lähimaksun 50 euron rajaa voisi nostaa 80-100 euroon tai voisiko se olla tilinomistajan valittavissa pankkikortin asetuksissa. Vanhusten, vammaisten ja lasten osalta palvelujen kehittäminen joustaviksi myös heitä avustavien näkökulma huomioituna.

  • Kyllä, ajanvaraus aina ruuhkautunut.

  • Käteisen nostossa ja talletuksessa.

  • Pankki liian harvoin auki

  • Yhteyden saaminen pankkiin ja elävän asiakaspalvelijan kanssa on työn ja tuskan takana puhelimessa, saati sitten kasvokkain.

  • Kyllä. Ellei kykene käyttämään digipalveluja, on ongelmissa. Lähtien tilin avaamisesta. Ensimmäiseen tapaamiseen joutuu jonottamaan monta viikkoa ainakin pääkaupunkiseudulla. Puhumattakaan laskujen maksamisesta. Myös käteisen saaminen ja vaikkapa setelin "rikkominen" pienemmiksi seteleiksi on vaikeaa digitaitoisellekin. Kaikilla paikkakunnilla ei ole edes automaattia. Peruspankkipalvelut eivät mitä ilmeisesti toteudu kaikille väestöryhmille.

  • Rekisteröidyn yhdistyksen on erittäin vaikea saada peruspalvelu (tili ja verkkopankki) hintaan, joka on pienelle yhdistykselle kohtuullinen. Vähimmäispalvelupaketitkin maksavat pankista riippuen 150-500 euroa vuodessa. Tämä on mahdotonta harrasteyhdistykselle, jonka tilikauden liikevaihto on 500-2000 euron luokkaa.

  • Palvelun saaminen ylipäätään

    • «
    • …
    • 132
    • 133
    • 134
    • 135
    • 136
    • 137
    • 138
    • 139
    • 140
    • 141
    • 142
    • …
    • »